Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
Tulivuori purkautui Uudessa-Seelannissa
AP–REUTERSPitkään levossa ollut Mount Tongariro -tulivuori on purkautunut Uuden-Seelannin pohjoissaarella sijaitsevassa kansallispuistossa. Purkaus levitti paksua tuhkaa useiden kilometrien päähän. Purkauksen takia lähiseudun asukkaat ovat joutuneet jättämään kotinsa ja joitakin kotimaan lentoja on peruttu.
Tuhkasta ja kivistä koostuva purkaus kesti noin puoli tuntia. Purkaus ei tiettävästi ole aiheuttanut loukkaantumisia tai vahinkoja.
Asiantuntijoiden mukaan purkauksen laajuus oli yllätys.
"Alueella ei ole ollut vulkaanista aktiivisuutta viime päivinä, joten purkaus oli yllättävä", vulkanologi Steve Sherburn kertoi Reutersille.
Sherburnin mukaan purkaus levitti senttimetrien paksuisen tuhkakerroksen monien kilometrien päähän. Tuhkaa levisi tuulen mukana sadan kilometrin päähän rannikolle.
Purkauksen takia lähiseudun asukkaat evakuoitiin varotoimena ja joitakin teitä suljettiin väliaikaisesti. Air New Zealand –lentoyhtiö perui kotimaan lentoja, mutta kansainvälisiin lentoihin purkauksella ei ole ollut vaikutusta.
Kansallispuisto on suosittu matkailukohde ja sen alueella on kuvattu monia Taru sormusten herra –elokuvatrilogian kohtauksia
Mount Tongagiro purkautui viimeksi 1897. Tutkijoiden mukaan on vielä aikaista arvioida, onko tulivuori aktivoitunut pysyvästi uudelleen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Politiikka
Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
Ulkomaat
Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
Talous
Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
Luetuimmat juuri nyt
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto palaa Helsingin keskustassa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Talon katto palaa Helsingin keskustassa
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Suomalaiskirjoittaja tekee Hollywood-elokuvaa Chilen kaivospiinasta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Blogi: Keväinen ravintolapäivä Suokissa
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Liitot syyttävät Urpilaista kovakorvaisuudesta Video
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Syyrian joukot iskivät kapinallisten kaupunkiin – kymmeniä kuollut
- Hodorkovskin vankilatuomio viedään vetoomuskäsittelyyn
- Maailman kuvat: Kukkanäyttelyn lumoa
- Al-Assad väittää länsimaiden pitkittävän Syyrian sotaa
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Venäjän hiirillä ja liskoilla täytetty eläinraketti palasi Maahan
- Auto iskeytyi patikoijien paraatiin Appalakeilla
- Yksi otettu kiinni Ruotsin koruryöstöstä
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista
- 590 miljoonan dollarin potti meni floridalaiseen pikkukaupunkiin
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa






