Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Turhautunut Annan jättää Syyria-lähettilään tehtävänsä

 |   |   | 
 
REUTERS–STT–HS
FABRICE COFFRINI / AFP
YK:n ja Arabiliiton Syyria-lähettiläs Kofi Annan jättää tehtävänsä.
YK:n ja Arabiliiton Syyria-lähettiläs Kofi Annan jättää tehtävänsä.

YK:n ja Arabiliiton Syyria-lähettiläs Kofi Annan on jättänyt tehtävänsä, kertoo YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon

Annan yritti sovitella tuloksetta jo 17 kuukautta jatkunutta Syyrian kriisiä.

"Annan on ilmoittanut minulle sekä Arabiliiton johtajalle Nabil Elarabylle, ettei aio jatkaa tehtävissään nykyisen mandaatin määräajan loppuessa 31. elokuuta", pääsihteeri kertoi tiedonannossaan.

Ban Ki-moonin pahoittelee Annanin päätöstä ja kertoo, että YK ja Arabiliitto pyrkivät hakemaan uutta välittäjää sovittelemaan Syyrian sisällissotaa.

Annan kertoi eronsa syistä lehdistötilaisuudessa Genevessä torstai-iltana. Annan sanoo, ettei hän saanut tarpeeksi tukea ponnisteluilleen Syyrian kriisin ratkaisemiseksi.

Annanin mukaan YK:n turvallisuusneuvoston jäsenmaat ovat keskittyneet toistensa sättimiseen ja syyllisten etsimiseen sen sijaan, että ne yrittäisivät saada rauhaa Syyriaan.

Turvallisuusneuvoston kädet ovat olleet sidotut, koska Venäjä ja Kiina ovat veto-oikeudellaan kaataneet kaikki Syyrian-vastaiset päätöslauselmat.

Annan nimettiin rauhanvälittäjäksi helmikuussa. Sen jälkeen väkivaltaisuudet Syyriassa ovat kiihtyneet entisestään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

18.6.2013