Helsinkiläinen Ressun lukio on tänä vuonna Suomen paras lukio, jos mitataan ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvoa. HS julkaisee Suomen kaikkien lukioiden ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvot.
Tutkija: Egyptin armeijan tavoitteena on henkiinjääminen
STTEgyptin maallinen oppositio voi hyötyä islamistien ja armeijan välisestä valtataistelusta, arvioi suomalaistutkija. Valtataistelu kiteytyy parlamentin ympärille, jota armeija pitää hajotettuna, mutta jonka islamistinen presidentti Mohamed Mursi kutsui takaisin koolle.
Tiistai-iltana valtataistelu jatkui, kun Egyptin perustuslakituomioistuin kumosi presidentin parlamenttikäskyn.
Parlamentti palasi tiistaina lyhyesti työhönsä. Useat vasemmistolaiset ja liberaalit kansanedustajat boikotoivat istuntoa.
"Avoin valtataistelu voi mahdollistaa sen, että muut liikkeet voivat tehokkaammin laajentaa kannatustaan", sanoo tutkija Samuli Schielke berliiniläisestä Zentrum Moderner Orient -tutkimuslaitoksesta. Hän huomauttaa islamistisen Muslimiveljeskunnan kannatuksen jo laskeneen.
Valtataistelussa maallisella oppositiolla on kuitenkin pienet mahdollisuudet verrattuna Muslimiveljeskuntaan ja armeijajohtoon. Muslimiveljeskunnalla on enemmistö parlamentissa ja presidenttiys, sotilasneuvostolla vaikutusvaltaa, rahaa ja armeijan väkivaltakoneisto. Myös perustuslakituomioistuin on asettunut tuomioissaan sotilasneuvoston puolelle.
"Eniten valtaa on edelleenkin armeijalla, mutta Mursi pyrkii nyt ottamaan sitä takaisin", Schielke sanoo.
Muslimiveljet ja armeija ajautuivat kriisiin yllättävän nopeasti, sanoo Schielke. Hän nimittäin uskoo, että kesäkuun lopussa ennen Mursin julistamista presidentiksi rustattiin salainen vallanjakosopimus. Nyt sopimus on pettänyt.
"Sekä armeijan että Muslimiveljeskunnan valtapyrkimykset ovat niin vahvat, että ne eivät tule niin hyvin toimeen keskenään kuin vielä viikko sitten vaikutti."
Armeija haluaa varmistaa, että parlamentti ei puutu sen asioihin ja se pystyy päättämään edelleen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Esimerkiksi tällä hetkellä perustuslaki määrää, että puolustusministerin salkku kuuluu sotilasneuvostolle. Kenraaleja huolettavat myös heidän tekonsa Hosni Mubarakin sortohallinnon aikana.
"Viime vuoden tapahtumien perusteella aika moni sotilasjuntan johdossa saattaisi hyvinkin joutua vankilaan tai hirteen, jos heitä ryhdyttäisiin viemään oikeuteen. Armeijan ensisijainen tavoite onkin henkiin jääminen", kertoo Schielke.
Muslimiveljeskunnan todelliset valtapyrkimykset ovat vielä hämärän peitossa. Puolue on esiintynyt sovittelevasti ja tehnyt paljon poliittisia lehmänkauppoja. Nyt se on näyttänyt vallanhimoisen puolensa.
"Päätös parlamentin uudelleen kokoamisesta on tiukka merkki siitä, että he eivät halua ainoastaan presidentin virkaa, vaan myös presidentin vallan", Schielke toteaa.
Poliittisen pattitilanteen ei uskota ratkeavan pikaisesti.
"Taisteluita tulee olemaan useita tämänkin jälkeen, Suomen Akatemian tutkija Susanne Dahlgren sanoo.
Seuraavia kiistan aiheita ovat Dahlgrenin mukaan ainakin uuden perustuslain sanamuodot ja etenkin armeijan asema siinä. Uuden perustuslain on oltava voimassa ennen kuin seuraavat vaalit voidaan pitää.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
Talous
Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
Urheilu
Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
Kulttuuri
Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Nyt: Soikku on teinien ikioma nettitähti
- Miestä puukotettiin junassa Lahdessa
- Porto myy Moutinhon ja Rodriguezin Monacoon – kauppasumma yli 70 miljoonaa
- Ketjukolari Kehä kolmosella ruuhkautti liikennettä
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Alain Prost kehuu F1 –kisoja: "Nyt meillä on show"
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
- Yrityskysely lupailee Saksan kansantalouden näkymien paranevan
- Narkolepsiaan sairastuneille ehkä korvauksia myös ansionmenetyksistä
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Hätälasku sulki Lontoon Heathrow'n kiitotiet
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Maailman kuvat: Ompelija
- Lennokkeja on ainakin 76 valtiolla
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja





