Tutkijat: Kiinasta löytyi todisteita uudesta ihmislajista

 |   | 
 
Peter Schouten
Taitelijan näkemys punapeuraihmisestä.
Taitelijan näkemys punapeuraihmisestä.

Pöly on tuskin ehtinyt asettua denisovanihmisen löytymisen jälkeen, kun Aasiasta tarjoillaan jälleen uutta ehdokasta ihmislajiksi. Punapeuraihmiseksi nimetty laji olisi ollut elossa vielä samoihin aikoihin, kun modernit ihmiset alkoivat siirtyä maanviljelykseen.

Tutkijoiden väite perustuu punapeuraihmisten fossiilisten jäänteiden analyysiin. Vuonna 1989 kiinalaiset arkeologit löysivät neljä yksilöä läheltä Mengzin kaupunkia Yunnanin maakunnassa, mutta niiden tutkimus aloitettiin vasta vuonna 2008. Myös vuonna 1979 Gungxin autonomiselta alueelta löytyneiden ihmisjäänteiden uskotaan kuuluvan samaan lajiin. Sekin sai odottaa tarkempaa tutkimusta vuoteen 2009 asti.

Tutkijoiden mukaan fossiilit ovat mosaiikki moderneista ja primitiivisistä piirteistä ja ne edustavat todennäköisesti omaa lajiaan. Vaihtoehtoinen selitys on, että nämä ihmiset olisivat olleet jonkin Afrikasta lähteneen hyvin varhaisen muuttoliikkeen jälkeläisiä.

Laji nimettiin punapeuraihmisiksi, koska arkeologisten jäänteiden mukaan ne pyydystivät sukupuuttoon kuollutta punapeuralajia. Tutkijoiden mukaan punapeuraihmiset olisivat kuolleet sukupuuttoon vasta viimeisen jääkauden lopussa, noin 11 000 vuotta sitten, ja eläneet siten Aasiassa rinnan modernien ihmisten kanssa.

Tutkimuksesta kertoi PLoS ONE.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset