Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Tutkijat löysivät Mongoliasta muurahaiskävyn varhaisen sukulaisen
Muurahaiskäpy on nisäkkääksi outo ilmestys, mutta sitä olivat sen varhaiset sukulaisetkin. Mongoliasta löytynyt noin 57 miljoonaa vuotta vanha fossiili osoittaa, että eläimellä oli erittäin roteva kallo ja voimakkaat kaivuujalat.
Ernanodon antelios on tähän asti tunnettu vain yhden puutteellisesti säilyneen fossiilin perusteella. Tuo fossiili on kuitenkin synnyttänyt vilkkaan keskustelun siitä, mihin nisäkäsryhmään eläin kuului.
Osa tutkijoista on pitänyt sitä muurahaiskarhujen ja vyötiäisten sukulaisena, toisten mielestä sen piirteet viittaavat pikemminkin muurahaiskäpyihin. Kiistelyä on käyty kolmekymmentä vuotta eikä asiaa ole voitu yhden fossiililöydön perusteella ratkaista.
Mongoliasta löytyneen fossiilin ansiosta tutkijat ovat nyt voineet rakentaa Ernanodonin luurangosta paljon aiempaa kokonaisemmin. Se osoittaa tutkijoiden mielestä kiistattomasti, että Ernanodon oli sukua muurahaiskävyille, joskin se edustaa hyvin varhaista kehityshaaraa ja oli eläessään kovin erilainen kuin nykyiset muurahaiskävyt.
Tutkijoiden mukaan näin hyvin säilyneet fossiilit Aasian paleoseenikaudelta ovat harvinaisia, mikä korostaa löydön merkittävyyttä.
Fossiili kuvattiin Proceedings of the National Academy of Sciences- sarjassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa
Politiikka
Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
Ulkomaat
Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Poliisi teki tehoiskun Espoon ravintoloihin
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Ruorijuoppo upotti 200-hevosvoimaisen veneen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Ranskassa odotetaan suurta homovastaista mielenosoitusta
- Kun äiti eksyy ja isä karkaa
- Useat kahvilaketjut eivät kuumenna pakastemarjoja Eviran suosituksista huolimatta
- Kolumni: Kankea kaupunkisuunnittelu hassaa verorahoja
- Rikosylikomisario HBL:ssa: Sosiaalinen media yllyttää äärioikeistolaisiin hyökkäyksiin
- Tuukka Rask torjui Bostonin jatkoon NHL:n pudotuspeleissä
- Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa
- Tukholman mellakat rauhoittumassa – autoja poltettiin yhä
- Mopoilijat loukkaantuivat kolarissa Lahden keskustassa
- Poliisi teki tehoiskun Espoon ravintoloihin
- Ranskassa takavarikoitiin ennätysmäärä valeaspiriinia
- Juoksijat suorittivat loppuun pommi-iskujen keskeyttämän maratoninsa Bostonissa
- Egyptin vaalit saattavat taas lykkääntyä
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Katupartiot valvovat yön levottomuuksia Ruotsissa
- Pussy Riot -aktivisti: Suomessa vierailleet naiset ovat ryhmän jäseniä
- Lontoon veitsi-iskusta kolme uutta pidätystä
- Tekoäly Watsonista tulee asiakaspalvelija
- Ranskassa odotetaan suurta homovastaista mielenosoitusta
- Tukholman mellakat rauhoittumassa – autoja poltettiin yhä
- Ranskassa takavarikoitiin ennätysmäärä valeaspiriinia
- Juoksijat suorittivat loppuun pommi-iskujen keskeyttämän maratoninsa Bostonissa
- Egyptin vaalit saattavat taas lykkääntyä
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Katupartiot valvovat yön levottomuuksia Ruotsissa
- Lontoon veitsi-iskusta kolme uutta pidätystä
- Maailman kuvat: Nuoralla-ajoa
- Maailman kuvat: Aktivistin pahoinpitely
- Puolustusministeri Hagel: Seksuaalinen häirintä on Yhdysvaltain armeijan vitsaus
- Alkoholi saa tunteet kiehumaan Turkissa
- Mafian murhaama pappi julistettiin pyhimykseksi
- Brasilia antaa anteeksi Afrikan maiden velkoja
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Nainen räjäytti itsensä Venäjän Dagestanissa
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa
- Sudan vaiensi suurimmat sanomalehdet
- Homot marssivat Ukrainassa ensi kertaa oikeuksiensa puolesta






