Stanfordin yliopiston tutkijat ovat onnistuneet valottamaan miksi masentuneet menettävät kyvyn tuntea mielihyvää. Naturessa julkaistu tutkimus esittelee uuden hormonaalisen tekijän masennuksen taustalla ja kritisoi perusteellisesti tähänastisia tutkimusmenetelmiä.

Tutkimuksessa osoitettiin, että melanokortiini-hormoni estää aivoja tuntemasta mielihyvää. Melanokortiinin pitoisuudet nousevat stressin aikana ja ne ovat pysyvästi koholla masennuksessa. Tähän asti melanokortiini on tunnettu lähinnä ruokahalua hillitsevästä vaikutuksestaan.

Professori Robert Malenkan tutkimusryhmä päätyi melanokortiiniin koettamalla ymmärtää hiirten masennusta paremmin. Tähän asti hiirten masennusta on tutkittu niin sanotulla pakkouinti-kokeella. Siinä hiiret heitetään veteen, ja otetaan aikaa kuinka kauan niiltä kestää, että ne luovuttavat ja lakkaavat räpiköimästä. Nopeaa lopettamista on pidetty merkkinä siitä, että masentuneen hiiren kynnys vaipua epätoivoon on matalampi, ja sillä testataan myös mielialalääkkeiden tehoa.

Stanfordin tutkijat kuitenkin kyseenalaistavat koko menetelmän. Ensinnäkin, olisi naurettavaa koettaa ymmärtää ihmisten masennusta heittämällä heidät veteen räpiköimään. Toiseksi, hiiret eivät voi puhua tuntemuksistaan eivätkä ne välttämättä koe edes etäisesti mitään epätoivon kaltaista. Kolmanneksi, hiirillä voi olla lukuisia syitä lakata räpiköimästä, kuten se, että ne koettavat säästää energiaa.

Malenkan ryhmä halusi tarkastella masennuksen kenties ominaisinta piirrettä, eli kyvyttömyyttä tuntea mielihyvää asioista, jotka ennen tuottivat mielihyvää. He testasivat tätä niin sanotulla sokerijuomatestillä. Jos hiirille tarjotaan tavallista vettä ja sokerivettä, ne valitsevat aina mieluummin sokeriveden. Kroonisesti stressatut hiiret menettävät kuitenkin mieltymyksensä sokeriveteen samalla tavalla kuin masentuneet ihmiset menettävät mieltymyksensä hyvään ruokaan, seksiin ja läheisyyteen.

Malenkan ryhmä altisti hiiret krooniselle stressille sulkemalla ne kahdeksana perättäisenä päivänä 3-4 tunnin ajaksi pieniin putkiin, joissa oli vain hengitysreikä. Stressille altistetut hiiret menettivät nopeasti kiinnostuksensa sokeriveteen ja ne myös menettivät 5-10 prosenttia ruumiinpainostaan – toinen masennuksen tunnusmerkki.

Tämän jälkeen tutkijat tarkastelivat melanokortiinin vaikutuksia stressattujen hiirten aivoissa. Melanokortiini valittiin tarkastelun kohteeksi, koska joidenkin hajahavaintojen mukaan melanokortiinin pitoisuudet ovat koholla masentuneilla. Lisäksi tiedettiin, että kroonisesti stressatuilla eläimillä on normaalia enemmän melanokortiinireseptoreja mielihyväkeskuksessa.

Tulokset osoittivat, että melanokortiini vähensi suoraan mielihyväkeskuksen aktiivisuutta. Jos mielihyväkeskuksesta poistettiin melanokortiinireseptorit, niin että melanokortiinin vaikutus estettiin, krooninen stressi ei enää aiheuttanut hiirille mielihyvän katoamista. Eläinten mieltymys sokeriveteen pysyi ennallaan, samoin kuin niiden paino.

Näiden tulosten uskotaan nostavan melanokortiinin masennustutkimuksen keskiöön.

Lopuksi tutkijat altistivat hiiret vielä pakkouintitestiin. He heittivät veteen stressattuja hiiriä, joilta melanokortiini oli vienyt mielihyvän tuntemukset, sekä manipuloituja hiiriä, joihin melanokortiini ei vaikuttanut. Hiirten välillä ei ollut eroa siinä, miten nopeasti ne lakkasivat räpiköimästä. Samalla tutkijat veivät uskottavuuden monilta aikaisemmilta masennustutkimuksilta, jotka perustuvat nimenomaisesti pakkouintitestiin.