Tutkimus: Ihminen on luovempi tokkurassa

 |   | 
 

Ihmisen luovin hetki ei ole silloin, kun olemme terävimmillämme, vaan silloin, kun olemme hieman tokkurassa. Tuoreessa tutkimuksessa aamuvirkut pärjäsivät luovissa testeissä parhaiten illalla ja yökukkujat varhain aamulla.

Tutkijat selittävät ilmiötä sillä, että luova ongelmanratkaisu vaatii laaja-alaista, vapaata ajattelua. Kun keskittymiskykymme on huipussaan, se estää mielen harhailua ja uusien mielleyhtymien syntymistä.

Siksi luova ajattelumme toimii parhaiten silloin kun keskittymiskykymme on herpaantunut, kuten aamun tai illan tokkurassa.

Michiganin osavaltioyliopiston tutkimuksessa oli mukana yli neljäsataa yliopisto-opiskelijaa.

Tutkijat selvittivät ensin, olivatko koehenkilöt aamuvirkkuja vai yökukkujia. Tämän jälkeen heidät jaettiin kahteen ryhmään, joista ensimmäinen sai ratkottavakseen testejä heti aamulla ja toinen ryhmä myöhään iltapäivällä.

Testikysymykset oli suunniteltu siten, että puolet niistä vaati luovaa ajattelua ja puolet analyyttistä päättelyä.

Tulokset osoittivat, että opiskelijat onnistuivat luovaa ajattelua vaativissa tehtävissä parhaiten silloin, kun aika oli heille vähiten otollinen.

Toisin sanoen aamuvirkut suoriutuivat testeissä parhaiten iltapäivällä, jolloin he olivat jo hieman väsyneitä ja yökukkujat aamulla, kun he olivat vielä tokkurassa.

Analyyttistä päättelyä mittaavissa testeissä ajankohdalla ei ollut vaikutusta tuloksiin.

Tutkimuksen julkaisi Thinking and Reasoning.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori