15-vuotiaalla Juho Ruuskalla on ollut jo vuoden ajan oma yritys, joka kuljettaa vanhoja kodinkoneita ja elektroniikkaromua asiakkaiden kotoa kierrätykseen.
Tutkimus: Kissan loinen yhdistetty naisten itsemurhariskiin
Kissan ulosteista ihmiseenkin tarttuva loinen voi lisätä naisten itsemurhariskiä. Tuoreessa tutkimuksessa itsemurhayritykset olivat yleisempiä loisen kantajilla kuin loisettomilla naisilla.
Toxoplasma gondii -on yksisoluinen alkueläin, joka lisääntyy kissan suolistossa. Se käyttää väli-isäntinään jyrsijöitä, ja on olemassa vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että se kykenee manipuloimaan väli-isäntiensä käyttäytymistä.
Loisen infektoimat jyrsijät ovat pelottomia kissoja kohtaan, minkä vuoksi ne jäävät helpommin kissojen saaliiksi, ja näin loinen pääsee pääisäntäänsä. Mielenkiintoisesti toksoplasma poistaa jyrsijöiltä vain kissan pelon, mutta ne reagoivat edelleen asianmukaisesti muiden petojen hajuun.
Toksoplasmoosin voi saada myös raa'asta tai puutteellisesti kypsennetystä lihasta, sekä keittiövälineistä, joilla on käsitelty toksoplasman saastuttamaa lihaa.
Koska toksoplama infektoi myös ihmisiä, sen vaikutuksesta ihmisten käyttäytymiseen on spekuloitu vuosikymmeniä. Toksoplasma peukaloi aivojen dopamiinijärjestelmää, ja sen osuudesta skitsofreniaan on keskusteltu 1950-luvulta lähtien.
Lisäksi eräissä tutkimuksissa toksoplasman on havaittu lisäävän neuroottisia piirteitä miehissä, mutta tekevän naisista avoimempia ja suvaitsevampia.
Vuonna 2009 Marylandin yliopiston tutkijat osoittivat ensimmäistä kertaa yhteyden itsemurhayritysten ja toksoplasmoosin välillä. Ihmiset, joilla oli toksoplasman vasta-aineita veressään, olivat suuremmalla todennäköisyydellä yrittäneet itsemurhaa.
Tuoreessa tutkimuksessa tutkijat vahvistavat havainnon paljon laajemmalla aineistolla, jossa on mukana yli 45 000 tanskalaista naista. Tutkimukseen osallistuneet naiset synnyttivät vuosien 1992–1995 välillä, jolloin heidän vastasyntyneistä lapsistaan mitattiin toksoplasman vasta-aineita.
Koska lapsen omat vasta-aineet toksoplasmaa vastaan kehittyvät vasta kolmen kuukauden iässä, vastasyntyneiden lasten näytteet heijastelivat äidin infektiota. Näitä tietoja verrattiin tietoihin äitien itsemurhayrityksistä ja mielenterveysongelmista.
Tulokset osoittivat, että toksoplasman kantajien itsemurhayrityksen todennäköisyys oli puolitoistakertainen verrattuna loisettomiin naisiin, ja itsemurhan todennäköisyys oli sitä suurempi, mitä enemmän heillä oli vasta-aineita. Erot naisten mielenterveyshistoriassa eivät selittäneet tuloksia.
Tutkimusta johtaneen professori Teodor T. Postolachen mukaan tulos ei tarkoita, että toksoplasma ajaa naisia itsemurhayrityksiin. Vaihtoehtoinen selitys on, että ihmisillä, joilla on kohonnut itsemurhariski, on käyttäytymispiirteitä, jotka altistavat heidät toksoplasmoosille. Postolache korostaa, että tutkimuksia tarvitaan lisää ja vielä suuremmilla aineistoilla, jossa on mukana myös miehiä ja lapsettomia naisia.
Tutkimuksen julkaisi Archives of General Psychiatry.
Lisätty tarkempia tietoja taudin tarttumisesta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Talous
Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
Urheilu
Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
Kulttuuri
Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
Luetuimmat juuri nyt
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Näin toimii uusi Jolla-kännykkä Video
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Poliisihallitus antoi Putin-selvityksen sisäministeriölle
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Sormenjälki ei ole luotettava todiste
- Näin toimii uusi Jolla-kännykkä Video
- Poliisi käynnisti Vantaalla kuolleen ensihoidosta esitutkinnan
- DN: Astrid Lindgrenistä tehdään suurelokuva
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- Pierce Brosnan on liian kaunis dekkarikirjailijalle
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
- Pianisti Roope Gröndahl Kuningatar Elisabethin pianokilpailun finaaliin
- Topi Sorsakosken patsas paljastetaan kesäkuussa Ähtärissä
- Poiminta: Kansanedustaja Männistö joutuu evakkoon Punavuoren tulipalon takia
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Chris James palaa KuPSiin
- Valepoliisi räjäytti itsensä Pohjois-Afganistanissa – toistakymmentä kuoli
- Asemiehet iskivät taas poliorokottajia vastaan
- HS-analyysi: Ääri-islamistit elävät sieppauksista
- Nuoret mellakoivat ja sytyttivät tulipaloja Tukholmassa
- Pohjois-Korea jatkoi taas ohjuskokeitaan
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Syyrian joukot iskivät kapinallisten kaupunkiin – kymmeniä kuollut
- Hodorkovskin vankilatuomio viedään vetoomuskäsittelyyn
- Maailman kuvat: Kukkanäyttelyn lumoa
- Al-Assad väittää länsimaiden pitkittävän Syyrian sotaa
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Venäjän hiirillä ja liskoilla täytetty eläinraketti palasi Maahan
- Auto iskeytyi patikoijien paraatiin Appalakeilla
- Yksi otettu kiinni Ruotsin koruryöstöstä
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista





