Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Tutkimus: Maapallo imee edelleen suuren osan ihmisen tuottamasta hiilidioksidista
Maapallon merten ja metsien kapasiteetti ottaa vastaan ihmistoiminnasta syntynyttä hiilidioksidia ei ole vielä kohdannut rajojaan.
Naturessa julkaistun tutkimuksen mukaan maapallo imee edelleen noin puolet ihmistoiminnan synnyttämästä hiilidioksidista, vaikka päästöt ovat lisääntyneet.
Tutkimuksen tulokset ovat vastoin aikaisempia päätelmiä, joiden mukaan maapallon hiilidioksidinielujen kyky vastaanottaa hiilidioksidia olisi vähentynyt. Tutkimusta johtaneen Coloradon yliopiston tutkijan Ashley Ballantynen mukaan hiilidioksidin määrän nousu ilmakehässä ei johdu siitä, että nielut olisivat heikentyneet, vaan siitä, että hiilidioksidin tuotanto on lisääntynyt.
Tutkijat tulivat päätelmiinsä vertaamalla tietoja hiilidioksidipäästöistä maailmanlaajuisen hiilitaseen kehittymiseen viimeisen 50 vuoden aikana. He havaitsivat, että vaikka hiilidioksidin päästöt tarkastelujaksolla nelinkertaistuivat, hiilidioksidinielujen "sisäänotto" tuplaantui.
"Vaikka ihmiset eivät ole tehneet paljonkaan rajoittaakseen hiilidioksidipäästöjä, maapallo on siivonnut siitä suuren osan pois", sanoo Ballantyne. "Emme kuitenkaan tiedä kuinka kauan tämä tilanne jatkuu."
Tutkijat huomauttavat, että hiilidioksidinielut eivät ole nieluja siinä mielessä, että ne poistaisivat hiilidioksidin lopullisesti, vaan se on vain sitoutunut kasvillisuuteen, maaperään ja valtameriin. Valtamerissä tämä aiheuttaa omat ongelmansa, sillä hiilidioksidi johtaa merten happamoitumiseen. Pahin skenaario on, että hiilidioksidinielut muuttuisivat ilmaston lämpenemisen seurauksena hiilidioksidin lähteiksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Politiikka
Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
Ulkomaat
Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
Talous
Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
Urheilu
Veikkausliigan boheemi paljastaa: Kebab ja ribsit maistuvat
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Potkut yllyttivät toteuttamaan haaveet
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Blogi: Marimekon uusi mies
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Narkolepsiakorvauksia maksettu 2,5 miljoonalla eurolla
- Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
- Tutkimus: Stressi tekee naisista vähemmän viehättäviä
- Yli 19-vuotiaiden narkolepsiakorvaukset käsitellään uusiksi
- Kysely: Saksa on maailman suosituin maa
- Rokote lisäsi myös aikuisten narkolepsiaa
- Iltalehti: Kummola visioi jääkiekkoon uutta superottelua
- Spiegel: Suomeen pyrkinyt säteilytetty mauste-erä pysäytettiin EU:n rajalla
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- Wahlströmin sairastelut pikkuhiljaa ohi – kehään syksyllä?
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- SaiPa hankki kokeneen kanadalaispuolustajan
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman
- Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
- Potkut yllyttivät toteuttamaan haaveet
- Blogi: Pitäisikö Stanley Cupin tuomarilinjan pysyä perinteisenä?
- Blogi: Täydellisten synttärikutsujen resepti
- Kysely: Saksa on maailman suosituin maa
- Spiegel: Suomeen pyrkinyt säteilytetty mauste-erä pysäytettiin EU:n rajalla
- IL: Mies ammuttiin suomalaisen vaimonsa edessä Tukholman mellakoissa
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- 80-vuotias veteraanikiipeilijä kipusi Mount Everestin huipulle
- Obama nostaa pöydälle lennokki-iskut ja Guantanamon
- Palaneen kumin haju täytti Tukholman mellakkalähiön
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Jordania hakee huomiota pakolaistaakalleen
- Airbnb haluaa New Yorkin muuttavan vuokrauslakejaan
- Al-Assad on saamassa paikan Syyria-neuvotteluissa
- Costa Concordian kapteenia syytetään kuolemantuottamuksesta
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- Bostonin iskusta kuulusteltu kuoli hyökättyään FBI-agentin kimppuun
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- Noin 600 afgaanitulkkia saa luvan muuttaa Britanniaan





