Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Tutkimus: Raskaus muuttaa suolistomikrobeja yllättävällä tavalla

 |   | 
 
Ulla-Maija Lähteenmäki
Odottava äiti.
Odottava äiti.

Kun raskaus kääntyy viimeiselle kolmannekselle, naisen suolistomikrobisto näyttää samankaltaiselta kuin metabolista oireyhtymää sairastavilla. Tutkijoiden mukaan muutoksen tarkoituksena on mahdollisesti tarjota kasvavalle lapselle enemmän ravintoa.

Ihmisten suolistoflooraa on tutkittu viime vuosina monissa eri yhteyksissä, mutta tuore tutkimus on ensimmäinen, jossa on tarkasteltu raskaudenaikaista suolistomikrobistoa.

Cornellin yliopiston tutkijat olivat aikaisemmin selvittäneet, millaisia muutoksia suolen mikrobistossa tapahtuu, kun ihminen sairastuu metaboliseen oireyhtymään.

Koska raskauden viimeisellä kolmanneksella elimistössä tapahtuu monia samankaltaisia muutoksia kuin metabolisessa oireyhtymässä, he halusivat tietää, heijastuuko tämä suolen mikrobeihin.

Tulokset osoittivat, että verrattuna raskaiden ensimmäiseen kolmannekseen, proteobakteerien ja aktinobakteerien määrä lisääntyi viimeisellä kolmanneksella. Näistä erityisesti proteobakteerit on yhdistetty metaboliseen oireyhtymään, ja yleensä niiden ylivalta suolistossa tietää huonoja uutisia, sillä ne on yhdistetty tulehdukseen.

Muutokset bakteeristossa eivät vaikuttaneet äitien terveyteen, mutta viimeisellä kolmanneksella otetuissa ulostenäytteissä oli huomattavasti enemmän tulehduksesta kieliviä merkkiaineita.

Tulokset pitivät riippumatta siitä, olivatko naiset raskauden alussa normaali- vai ylipainoisia, olivatko he terveitä vai diabeettisia tai olivatko he antibioottikuurilla tai ottaneet probiootteja.

Synnytyksen jälkeen kaikkien naisten bakteeristo palautui samankaltaiseksi kuin se oli ollut ensimmäisellä kolmanneksella.

Professori Ruth Leyn johtamassa tutkimuksessa naisten ulostenäytteitä siirrettiin myös steriileissä oloissa kasvaneisiin hiiriin. Nämä kokeet osoittivat, että jos näyte oli otettu viimeisellä kolmanneksella, hiiret lihoivat enemmän ja olivat vastustuskykyisempiä insuliinin vaikutukselle – mitkä ovat metabolisen oireyhtymän tunnusmerkkejä.

Leyn mukaan raskaudenaikaiset muutokset suoliston mikrobistossa eivät ole vahingollisia, vaan ilmeisesti tuiki tarpeellisia. Hän epäilee, että elimistö käyttää mikrobeja välineenä, jolla se säätää aineenvaihdunnan lapsen kasvun kannalta optimaaliseksi. Hänen mukaansa on järkeenkäypää, että muutokset tapahtuvat nimenomaisesti raskauden viimeisellä kolmanneksella, koska juuri silloin lapsi alkaa kasvattaa massaansa ja painoaan.

Tutkimuksen julkaisi Cell.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

25.5.2013