Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Tutkimus: Uskolliset albatrossit eivät olekaan kovin uskollisia

 |   | 
 
Ian Jones / Reuters
Walesin prinssi Charles tutki albatrossiemon ja sen poikasen puuhia vieraillessaan Taiaroa Headissa Uudessa Seelannissa 2005.
Walesin prinssi Charles tutki albatrossiemon ja sen poikasen puuhia vieraillessaan Taiaroa Headissa Uudessa Seelannissa 2005.

Elämänikäisen pariuskollisuuden symbolina pidetyt jättiläisalbatrossit eivät ole niin uskollisia kuin päällepäin näyttää. Tuoreessa tutkimuksessa huomattava osa albatrossiparin jälkikasvusta oli vieraan koiraan siittämiä.

Jättiläisalbatrossien pariside on kiinteä. Parisuhteen muodostuminen kestää kahdesta kolmeen vuotta. Kun pariside kerran on muodostunut, se kestää koko elämän.

Kapkaupungin yliopiston tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin jättiläisalbatrossien pariuskollisuutta Marion Islandin yhdyskunnassa. Tulokset osoittivat, että 18 prosenttia poikasista oli jonkun toisen koiraan kuin oman puolison siittämiä.

Osa selittyy tapauksilla, joissa vieras koiras on pakottanut naaraan paritteluun, kun naaraan oma puoliso on ollut merellä. Näitä tapauksia tutkijat havainnoivat 24.

Osassa tapauksia naaraat kuitenkin suostuivat vapaaehtoisesti parittelemaan vieraan koiraan kanssa. Näitä tapauksia tutkijat havainnoivat yksitoista.

Tutkijoiden mukaan albatrossit joutuvat vain hyväksymään pettämisen, koska ero ei ole niille kannattava vaihtoehto. Poikasten kasvattaminen on mahdotonta ilman molempien vanhempien osuutta ja uuden parisiteen muodostaminen voisi viedä kolmekin vuotta. Koiraatkin kasvattavat vieraiden koiraiden jälkikasvun mukisematta.

Tietyissä tapauksissa pettämisestä voi olla myös geneettistä etua. Jättiläisalbatrossien koloniat ovat melko sisäsiittoisia, koska samassa koloniassa syntyneet poikaset palaavat aina omaan kotikoloniaansa pesimään. Naaras voi siis saada vieraalta koiraalta "paremmat geenit" kuin omalta puolisoltaan. Tähän viittaa hieman se, että jos naaras oli pettänyt, sen kaikki poikaset olivat tavallisesti vieraan koiraan siittämiä.

Tutkimuksen julkaisi Behavioral Ecology and Sociobiology.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

18.6.2013