Haen ilon elämääni muualta kuin ruuanlaitosta. Lukeminen, liikunta ja lempiminen ovat tärkeämpää kuin rasvankäryisessä keittiössä hääriminen.
Tutkimus: Yksin eläminen vaarallista keski-ikäisille sydänsairaille
DuodecimYksin eläminen näyttää olevan terveysriski keski-ikäisille, muttei iäkkäämmille sydänsairaille.
Tuoreessa usean maan yhteistyönä toteutetussa seurannassa keski-ikäisten yksin asuvien sydänsairaiden todettiin menehtyvän muutaman vuoden seurannan aikana todennäköisemmin kuin samanikäisten yhdessä elävien potilastovereiden.
Sosiaalinen eristyneisyys ja sosiaalisen tuen puute on liitetty terveyshaittoihin kuten sydänsairauksien vaaraan ennenkin, mutta nyt tehty havainto iän merkityksestä riskiin on mielenkiintoinen.
Archives of Internal Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa seurattiin neljän vuoden ajan 44 maassa asuvaa 44 600 miestä ja naista, jotka kärsivät sydän- ja verisuonisairaudesta tai niiden riskitekijöistä. Viidennes tutkituista asui yksin.
Tuloksista paljastui, että 45–65-vuotiaiden yksinelävien sydänsairaiden tai sydänsairauksien riskeistä kärsivien kokonaiskuolleisuus oli seurannassa neljänneksen suurempi kuin yhdessä asuvien samanikäisten potilastovereiden.
Erityisen suuri kuolleisuuden vaara näytti olevan niillä keski-ikäisillä, jotka kärsivät jo sydänsairaudesta. 66–80-vuotiaitten kohdalla yksin elävien riski osoittautui 12 prosenttia yhdessä asuvia suuremmaksi, mutta tätä vanhemmilla eroja ei enää ilmennyt.
Samanlainen trendi havaittiin sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden kohdalla. Useat tekijät voivat selittää nyt tehtyjä havaintoja.
Keski-ikäisten todettiin elävän iäkkäämpiä harvemmin yksinään. Yksin eläminen saattaakin heillä heijastaa vaikeata psykososiaalista tilannetta kuten sosiaalista eristyneisyyttä, jolla vastaavasti voi olla sydän- ja verisuonielimistöön kohdistuvia neurohormonaalisia vaikutuksia.
Yksineläjän päivittäisessä arjessa on myös vain harvoin ketään huomioimassa oireiden pahentumista.
Tutkijoiden mukaan voikin olla, ettei yksin eläminen sinänsä lisää sydäntapahtumien vaaraa, mutta uudet tapahtumat ovat tappavampia, koska kukaan ei ole auttamassa hoitoon hakeutumisessa.
Tutkijoiden mukaan nyt saadut tulokset kaipaavat kuitenkin vielä vahvistusta tulevissa tutkimuksissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Leijona-luotsi Westerlund: NHL-pelaajien mielipiteitä ei voi ohittaa
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Avaruuteen lähetettyjä jyrsijöitä palasi maan kamaralle Video
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Pääkirjoitus: Tukholman mellakat kertovat syrjäytymisen vaaroista
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalla Juhani Tammiselle
- Nyt: Ilmaisjakelulehti Metropoli muuttuu kesäkuussa Staraksi
- Carroll lähellä pysyvää siirtoa West Hamiin
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Kolumni: Teknologiateollisuudella on aivan liian paljon valtaa
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Britit puivat uintimaajoukkueen kehnoa menestystä
- Saastunutta Mätäjokea yritetään huuhdella puhtaaksi
- Leijona-luotsi Westerlund: NHL-pelaajien mielipiteitä ei voi ohittaa
- Nuorisotakuu on lähtenyt liikkeelle verkkaisesti Video
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa
- Huoltoasemat taistelevat autokansan suosiosta
- Petteri Forsellilla polvivamma – sivussa jopa kolme kuukautta
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Yrityksillä heikot tiedot tulevasta tietosuojauudistuksesta
- Cheruiyot jää raskauden takia pois Moskovan MM-kisoista
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- HS-analyysi: Husbyn nuorten viha ei laannu
- Toisinajattelija Ai Weiwei julkaisi rockvideon pidätysajastaan
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- CNN: Oklahomasta ei uskota löytyvän enempää uhreja
- Tausta: Ongelmat kärjistyvät maahanmuuttajalähiöissä
- Fakta: Husby
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Kuvat Osama bin Ladenin ruumiista pysyvät salaisina
- Ryanair kaavailee israelilaiskouluille lentomatkoja keskitysleirille
- Obama: Tyhjentyneet huoneet on täytettävä rakkaudella





