Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
Tyhmä on liian tyhmä tajutakseen asian itse
Helsingin SanomatTyhmyys voi olla myös siunaus. Monien tutkimusten mukaan epäpätevyys ei juuri haittaa ihmisiä, sillä he ovat liian tietämättömiä ymmärtääkseen, miten epäpäteviä he todellisuudessa ovat.
Ihmisen kykyä arvioida omaa tietämättömyyttään on tutkittu professori David Dunningin laboratoriossa Cornellin yliopistossa.
Tutkimuksissa ihmisiltä kysytään tietoja esimerkiksi maantiedosta ja sukupuolitaudeista. Heille annetaan myös loogista päättelyä tai tunneälyä vaativia tehtäviä. Lopuksi ihmiset itse arvioivat, kuinka hyvin he pärjäsivät.
Tulokset ovat aina samanlaisia: vaikka ihmiset pärjäisivät testeissä hyvinkin huonosti, he uskovat pärjänneensä keskitasoa paremmin.
Samanlaisia tuloksia on saatu huumorintajututkimuksissa. Vaikka ihmisellä ei olisi lainkaan huumorintajua, hän luulee olevansa keskimääräistä huumorintajuisempi.
Dunningin mukaan kyse ei ole vain siitä, että ihmiset olisivat optimistisia, vaan siitä, ettei heillä ole riittävää asiantuntemusta arvioida omaa tietämystään.
Dunningia haastatteli Live Science -sivusto.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Politiikka
Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
Ulkomaat
Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
Talous
Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
Luetuimmat juuri nyt
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Pohjois-Korean uskotaan jatkavan ohjuskokeitaan
- Punavuoren ullakkopalossa asuinrakennus tuhoutui käyttökelvottomaan kuntoon Video
- Kolumni: Naiset, joita Putinkin pelkää
- Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Yksi kuoli ulosajossa Kruunupyyssä
- PSG ei päästä Ancelottia lähtemään
- Ryanairin tulosparannus hidastuu eurokriisin vuoksi
- Valtionjohto on käyttänyt yksityislentoihin miljoonia euroja Video
- Memphisin jyrännyt San Antonio: "Joskus näin tapahtuu"
- Rask sumensi Rangersin, Greening sinetöi Ottawalle taisteluvoiton
- Blogi: Jotenkin pliisu valioliigakausi
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Mikko Alanteen suurelokuvaan Antonio Banderas ja Martin Sheen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Pohjois-Korean uskotaan jatkavan ohjuskokeitaan
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Syyrian joukot iskivät kapinallisten kaupunkiin – kymmeniä kuollut
- Hodorkovskin vankilatuomio viedään vetoomuskäsittelyyn
- Maailman kuvat: Kukkanäyttelyn lumoa
- Al-Assad väittää länsimaiden pitkittävän Syyrian sotaa
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Venäjän hiirillä ja liskoilla täytetty eläinraketti palasi Maahan
- Auto iskeytyi patikoijien paraatiin Appalakeilla
- Yksi otettu kiinni Ruotsin koruryöstöstä
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista
- 590 miljoonan dollarin potti meni floridalaiseen pikkukaupunkiin
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien





