Ulkovallat haeskelevat ratkaisua Homsin verilöylyyn

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Ulkovallat koettavat yhä keksiä, kuinka väkivalta Syyriassa loppuisi niin, että kaikki osapuolet hyväksyvät ratkaisun.

YK harkitsee oman tarkkailijaryhmänsä lähettämistä Syyriaan, YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kertoi.

Arabiliitto aikoo lähettää tarkkailijoitaan takaisin Syyriaan ja on pyytänyt YK:ta mukaan, Ban kertoi New Yorkissa keskiviikkona.

Arabiliiton tarkkailijat lähtivät Syyriasta väkivallan vuoksi 28. tammikuuta.

Kiina vastusti Venäjän lisäksi YK:n turvallisuusneuvoston Syyria-kannanottoa viime lauantaina.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov tapasi Assadin Damaskoksessa tiistaina, mikä ei vähentänyt Assadin joukkojen väkivaltaa.

Pekingissä ulkoministeriön tiedottaja kertoi, että "Syyrian demokraattisen muutoksen kansallinen koordinaatiokomitea" -nimisen ryhmän edustajia on vieraillut Pekingissä. Oppositioon siirtyneen kenraali Hassan Manan johtama valtuuskunta lähti Pekingistä torstaina.

"Kiina on halukas rohkaisemaan neuvotteluja ja ponnistelemaan suuresti tilanteen helpottamiseksi", ulkoministeriön tiedottaja Liu Weimin vakuutti.

Turkissa ulkoministeri Ahmet Davutoglu vaati uutistoimisto Reutersin haastattelussa kansainvälistä yhteisöä "auttamaan ripeästi Homsin asukkaita".

Nato-maa Turkki ei kuitenkaan valmistele sotilaallista puuttumista Syyrian tilanteeseen, Turkin hallitusta lähellä oleva Zaman-lehti kertoo.

Turkilla on satojen kilometrien yhteinen raja Syyrian kanssa. Maiden kauppa ja talousyhteistyö olivat alkaneet elpyä vauhdilla juuri ennen kansannousun alkua.

Turkki on myös tarjonnut turvapaikan osalle opposition maanpakolaisista ja järjestänyt oppositioryhmien tapaamisia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori