Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Useita poliiseja kuoli hautajaisiin tehdyssä pommi-iskussa Venäjällä

 |   |   | 
 
STT–AFP

Seitsemän poliisia sai surmansa hautajaisiin tehdyssä itsemurhaiskussa Venäjällä sunnuntaina. Isku tehtiin Ingushiassa Pohjois-Kaukasiassa.

Itsemurhapommittaja iski, kun poliisit olivat kokoontuneet muistamaan virkaveljeään, joka oli saanut surmansa ammuskelussa lauantaina. Iskussa haavoittui kymmenkunta ihmistä.

Viereisessä Dagestanin tasavallassa iskettiin sunnuntaina moskeijaan. Kahdeksan ihmistä haavoittui, kun aseistautuneet miehet avasivat tulen väkijoukkoon, joka juhli muslimien pyhän kuukauden ramadanin loppumista.

Viranomaisten mukaan hyökkääjät jättivät myös jälkeensä pommeja, jotka eivät kuitenkaan räjähtäneet.

Iskuista epäillään Pohjois-Kaukasian islamistikapinallisia. Omaa valtiota tavoittelevat kapinalliset hyökkäilevät viranomaisia vastaan liki päivittäin. Viime aikoina islamistien uhreiksi ovat yhä useammin joutuneet myös viranomaisten kanssa yhteistyötä tekevät muslimijohtajat.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

23.5.2013