Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Uudet sateet uhkaavat raivaustöitä Japanin tulva-alueella

 |   | 
 
STT–AFP
KAZUHIRO NOGI / AFP
Hoshino-joen tulvavedet ovat irroittaneet talon sijoiltaan Yamen kaupungin lähistöllä.
Hoshino-joen tulvavedet ovat irroittaneet talon sijoiltaan Yamen kaupungin lähistöllä.

Tokio. Japanissa tulvien tieltä evakuoidut sadattuhannet ihmiset ovat alkaneet palata koteihinsa. Kuutisentuhatta ihmistä on kuitenkin saanut kehotuksen pysytellä turvapaikassaan.

Kyushun saarella aloitettuja raivaus- ja pelastustöitä vaikeuttivat maanantaina palanneet kovat sateet. Ne myös herättivät pelot uusista tappavista maanvyöryistä.

"Työntekijät keskittyvät siivoamaan ja huolehtivat samalla siitä, ettei uusia maanvyöryjä enää tule. Jos rankkasateet alkavat uudelleen, emme voi jatkaa raivaustöitä", sanoi Kumamoton maakunnan virkamies Masatatsu Minoda.

Vuolaiden sateiden aiheuttamat tulvat ja maanvyöryt pakottivat sadattuhannet ihmiset lähtemään kodeistaan loppuviikosta. Rankkasateet kurittivat Kuyshun saarta neljä päivää.

Ainakin 27 ihmistä on kuollut, ja kateissa on edelleen viisi ihmistä. Sähköt olivat edelleen poikki yli 2 000 kotitaloudesta saaren pohjoisosassa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

21.5.2013