"Uudistus ei ole epäonnistunut"

Komentaja Göranson: On hyvä että Ruotsin asevoimien tilasta puhutaan myös Suomessa

Ulkomaat
 
Leif Jansson TT
Ruotsin puolustusvoimien komentaja Sverker Göranson jakoi mitaleita Afganistanissa palvelleille ruotsalaissotilaille Tukholmassa joulukuussa.
Ruotsin puolustusvoimien komentaja Sverker Göranson jakoi mitaleita Afganistanissa palvelleille ruotsalaissotilaille Tukholmassa joulukuussa. Kuva: Leif Jansson TT

Vuosi sitten ennen Ruotsin vuotuista turvallisuus- ja puolustuspoliittista seminaaria tunturikylä Sälenissä Ruotsin puolustusvoimain komentaja Sverker Göranson räjäytti potin.

Göranson totesi ruotsalaisen Svenska Dagbladet -sanomalehden sivuilla, että Ruotsin puolustusvoimat kykenisi nykytilassaan puolustautumaan ulkoiselta hyökkäykseltä yksin vain noin viikon ajan.

Lausunnon jälkeen Ruotsin puolustusuudistuksen arvostelusta ei ole tullut loppua.

Artikkeliin liittyvät

"En missään nimessä tiennyt, että artikkeli aiheuttaisi sellaisen keskustelun. Mutta on hyvä, että asiasta puhutaan niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Sanon niin myös ruotsalaisena, en vain puolustusvoimien komentajana. Meidän on otettava kansalaiset mukaan päätöksiin", Göranson sanoo nyt HS:n haastattelussa.

Tämän vuoden Sälen-seminaari päättyi tiistaina ja keskustelu kävi kolmen päivän ajan edelleen kovana.

Viimeisenä päivänä yleisö sai kuulla muun muassa puolustusministeri Karin Enströmiä. Hän vakuutti, että Ruotsin puolustus on paremmalla tolalla kuin vuonna 2006 ennen asevelvollisuusarmeijasta luopumista.

Myös Göranson on varma, että 2009 päätetty siirtyminen vapaaehtoiseen ammattiarmeijaan saadaan toteutettua kunnialla.

Maallikon silmiin se ei silti näytä varmalta.

Ruotsin valtiontalouden tarkastusvirasto Riksrevisionen arvioi hiljattain, ettei puolustusvoimat kykene selviämään sille annetuista tehtävistä nyt eikä vielä vuosiin.

Uuden sotilasorganisaation piti olla valmis vuoden alussa. Sitten aikaraja siirtyi vuoteen 2019. Nyt puolustusvoimat puhuu yleisesti vuodesta 2023.

Eikö se kuullosta pikemminkin epäonnistumiselta?

"Uudistus ei missään nimessä ole epäonnistunut. On hyvin tärkeää, että ne, joilla on hyvin tiukka mielipide asiasta määrittelevät, mitä he tarkoittavat uuden organisaation valmistumisella", Göranson sanoo.

Hän painottaa, että suurin osa 2014 sotaorganisaatioksi nimetystä uudistetusta puolustusvoimien koneistosta on jo määritelty. Meri- ja ilmavoimien osalta se on rakennettu vuoden loppuun mennessä.

"Maavoimien kohdalla melko suuri osa työstä on vielä kesken. Minua kuitenkin pyydettiin tekemään tämä sellaisissa aikarajoissa kuin rekrytointi ja talous sallivat. Siksi olen joutunut lykkäämään asiaa eteenpäin", Göranson sanoo.

Ruotsi linjaa puolustuspolitiikkaansa uudelleen tänä ja ensi vuonna. Kansanpuolueen ja sosiaalidemokraattien poliitikot esittivät Sälenissä yhdeksi ratkaisuksi puolustusvoimien ongelmiin, että puolustus voisi vastaisuudessa keskittyä nykyistä enemmän Ruotsiin. Ajatus on, että kansainvälisiin tehtäviin on panostettu liikaa.

Göransonia linja ei miellytä. Hän toteaa, että sotilasorganisaatiota on voitava testata ja kehittää. Siksi on tärkeää osallistua kriisinhallintaoperaatioihin ulkomailla muiden valtioiden kanssa yhteistyössä.

"Se on tapa, jolla selviäisimme myös mahdollisista kriiseistä kotona."

"Viestini on, että älkää heittäkö tätä lasta pesuveden mukana", hän sanoo.

Yksi suurimmista ongelmista ammattiarmeijaan siirryttäessä on ollut riittävän henkilöstön palkkaaminen. Riksrevisionenin raportin mukaan puolustusvoimat on kyennyt tähän mennessä täyttämään vain noin puolet organisaation avaintehtävistä.

Göransonin mielestä arviossa on vain osa totuutta. Ongelma on silti esimerkiksi se, että palkatut pysyvät palveluksessa odotettujen kuuden vuoden sijasta neljä.

Lisäksi keskeyttäneiden määrä on suuri. Vain noin 60 prosenttia peruskoulutukseen osallistuvista jatkaa palkkalistoilla.

"Menetämme liian monia niistä, jotka ovat alun perin osoittaneet kiinnostusta. Meidän pitäisi pystyä varmistamaan, että he jatkavat loppuun saakka – – On jonkin verran niitä, jotka suorittavat koulutuksen, koska se näyttää hyvältä cv:ssä." 

 

Kotimaa A 14
Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyöstä suunnitelma julki kesällä

Elina Kervinen HS
Sälen