Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
Uutisanalyysi: Assangen suurin pelko on päätyä Yhdysvaltoihin
Kun Britannia joulukuussa 2010 oli pidättänyt Julian Assangen, Yhdysvallat riemuitsi.
"Se kuulostaa minusta hyvältä uutiselta", puolustusministeri Robert Gates kiitteli.
Gates vieraili tuolloin Afganistanissa, josta yhteensä 250 000 Wikileaksin saamaa salaista diplomaattiviestiä kertoivat Pakistanin, Irakin ja sittemmin arabikumouksen aloittaneiden maiden lisäksi. Diplomaatit olivat kirjoittaneet Washingtonille hyvin avoimia – ja julkisina noloja – raportteja.
Wikileaksin silloiset yhteistyökumppanit ja muukin media sai viesteistä monta mehevää lukujuttua. Skandaalejakin, kun sotilasvideot paljastivat armeijan ylilyöntejä. Ja tarinoita liittolaismaiden johdon korruptiosta.
Kun Britannia pidätti Assangen, syynä oli kuitenkin Ruotsin hänestä antama kansainvälinen pidätysmääräys.
Ruotsi antoi pidätysmääräyksen, koska kaksi Assangen Ruotsissa elokuussa 2010 tapaamaa naista oli tehnyt hänestä rikosilmoituksen. Naisten mukaan hän oli syyllistynyt sukupuolirauhan rikkomuksiin, mukaan lukien yhteen raiskaukseen.
Ruotsi halusi – ja haluaa – Assangen pelkästään kuulusteltavaksi tapausten vuoksi. Hänet voitaisiin panna syytteeseen vasta kuulustelun jälkeen, eikä syyte ole vieläkään mitenkään varma.
Assangen tukijat ovat sanoneet syytteitä tekaistuiksi, ajojahdiksi ja naisia jopa ansaksi.
Jo vuodenvaihteessa 2010 Yhdysvallat alkoi julkisesti vähätellä Wikileaksin aiheuttamaa haittaa. Toisaalta oli todettu, että viestit saattoivat vaaraan amerikkalaisten lähteitä ja ystäviä eri maissa.
Joka tapauksessa puolustusministeri Gates selitti The New York Timesin mukaan, että vuodettujen viestien vaikutus Yhdysvalloille oli "melko vaatimaton".
Samaan aikaan yhä uudet äänet vaativat Yhdysvalloissa Assangen syytteeseenpanoa. Kovin paine tuli konservatiiveilta.
Oikeusministeri Eric Holder kertoikin, että oikeusministeriön asiantuntijat tutkivat, olisiko Yhdysvaltain laeissa peruste syyttää Assangea.
Perusteita Australian kansalaisen syyttämiseen etsittiin ensimmäisen maailmansodan ajan, vuoden 1917 vakoilulaista.
Siihen mennessä Yhdysvallat ei ollut The New York Timesin mukaan koskaan syyttänyt ulkopuolisia, jotka saavat asiakirjoja ja levittävät niitä edelleen, vaan ainoastaan Yhdysvaltain oman hallinnon jäseniä – ja kansalaisia.
Vakoilulakia vastassa on kuitenkin Yhdysvaltain perustuslain lisäys, joka suojelee sanan- ja lehdistönvapautta.
"Wikileaksin syytteeseenpano vahingoittaisi, ellei peräti tuhoaisi Yhdysvaltain väitettä siitä, että se on maailman elinvoimaisin avoimen internetin puolestapuhuja", Foreign Policy -lehti varoitti 2011.
Syyte olisi avannut tien myös Assangen yhteistyökumppaneiden – kuten The New York Timesin syytteelle.
Wikileaksin vuoksi syytteeseen on pantu vasta Irakissa palvellut sotilas Bradley Manning. Hän oli se henkilö, joka välitti Wikileaksille valtaosan julkaistusta aineistosta.
Jos löytyisi todisteita siitä, että Assange kehotti Manningia paljastamaan tietoa, hänestä ehkä saataisiin ote. Julkisuudessa ei ole kerrottu, että sellaista olisi löytynyt. Manningia syytettiin 22 rikoksesta, muun muassa "vihollisen auttamisesta".
Helmikuussa 2012 uutistoimisto AFP kuitenkin kertoi, että Yhdysvaltain syyttäjä olisi laatinut salaisen syytekirjelmän Assangea vastaan.
Tieto oli peräisin vuoden 2011 alusta yksityisen konservatiivisen tiedusteluyhtiö Stratforin sähköpostista.
Yhtiön varajohtaja Fred Burton kirjoitti: "Olemme sinetöineet syytteen Assangea vastaan".
Sekin tieto oli peräisin Wikileaksin saamista sähköposteista. Alkuvuodesta Wikileaks alkoi julkaista saamaansa Stratforin kirjeenvaihtoa.
Assange siis pelkää. Hänen asianajajansa Per Samuelsson ehdottaa, että kuulustelu järjestettäisiin Lontoossa, Dagens Nyheter kertoo.
Ruotsi ei siihen suostu.
EU-lait velvoittavat yhä Britanniaa luovuttamaan Assange Ruotsiin. Ruotsalainen oikeustieteilijä, professori Ove Bing arveli DN:lle torstaina, että mitään syytettä ei edes nostettaisi, koska Bingin mukaan jutussa näyttää olevan "sana sanaa vastassa".
Samalla Bingin mukaan on "kohtuutonta" edellyttää, että Ruotsi antaisi takuut siitä, ettei Assangea luovutettaisi edelleen.
EU:n lakien mukaan unionin alueelta ei luovuteta epäiltyjä, joiden syyte voisi johtaa kuolemantuomioon. Elinkautistuomio ei ole este.
Syyttäjän tiedottaja Fredrik Berg vahvisti perjantaina, että Assange ei voisi saada jatkoluovutusta poissulkevia takuita Ruotsilta.
"Ulkomaalaislakimme ovat kyllä hyvin selkeitä. Jos hänet pitäisi jostain syystä luovuttaa eteenpäin, pitäisi Britannian hyväksyä päätös", Berg sanoo Svenska Dagbladetille. Syynä on se, että Assange ehti ensin olla brittiviranomaisten hallussa.
Ruotsin lait ovat tiukemmat kuin Britannian.
"Joten miksei Britannia jo siinä tapauksessa saanut pyyntöä, se olisi ollut yksinkertaisempaa", Berg pohtii.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
Politiikka
Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
Ulkomaat
Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
Talous
Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Liitot syyttävät Urpilaista kovakorvaisuudesta Video
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin
- Jännitysnäytelmä koetteli kiekkofaneja Helsingissä
- Kapteeni Kukkonen: Joukkue osoitti luonnetta
- Nadal löylytti Federerin Roomassa
- Korpikoski: Joukkueen kasvu oli positiivinen asia
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Syyrian joukot iskivät kapinallisten kaupunkiin – kymmeniä kuollut
- Hodorkovskin vankilatuomio viedään vetoomuskäsittelyyn
- Maailman kuvat: Kukkanäyttelyn lumoa
- Al-Assad väittää länsimaiden pitkittävän Syyrian sotaa
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Venäjän hiirillä ja liskoilla täytetty eläinraketti palasi Maahan
- Auto iskeytyi patikoijien paraatiin Appalakeilla
- Yksi otettu kiinni Ruotsin koruryöstöstä
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista
- 590 miljoonan dollarin potti meni floridalaiseen pikkukaupunkiin
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon






