Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Valtava kivilautta ajelehtii Uuden-Seelannin vesillä
AP–HSNoin 26 000 neliökilometrin laajuinen kivilautta ui Uuden-Seelannin vesillä.
"Se on oudointa mitä koskaan olen nähnyt", laivaston luutnantti Tim Oscar kertoo.
Lautta koostuu golfpallon kokoisista hohkakivistä. Hohkakivi on tulivuorenpurkauksen jälkeen jähmettynyttä laavaa. Se sisältää kaasurakkuloita ja on vettä kevyempää. Siitä ei ole haittaa laivaliikenteelle.
Uuden-Seelannin ilmavoimien lentokone havaitsi lautan tällä viikolla noin 1 000 kilometrin päässä Aucklandista koilliseen.
Kivet näyttivät kelluvan meressä puolen metrin korkuisena mattona.
"Valonheittimen valossa ne olivat hohtavan valkoisia. Se näytti aivan jäälautan reunalta", Oscar kuvaa.
Tulivuoritutkija Helen Bostockin mukaan lautta syntyi merenalaisen tulivuoren purkauksessa.
Uuden-Seelannin alueella sattui tällä viikolla toinenkin tulivuorenpurkaus, kun Tongariro-vuori syöksi ilmaan tuhkaa. Ilmiöt eivät tutkijoiden mukaan liity toisiinsa, The New Zealand Herald kirjoittaa.
Tongariro sijaitsee Uuden-Seelannin sisämaassa.
Korjattu Tongariro-tulivuoren kirjoitusasu.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Räsänen: Lottovalvonta ehkä pois poliisilta
Politiikka
Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Katupartiot valvovat yön levottomuuksia Ruotsissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Alkoholi saa tunteet kiehumaan Turkissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Ranskassa takavarikoitiin ennätysmäärä valeaspiriinia
- Juoksijat suorittivat loppuun pommi-iskujen keskeyttämän maratoninsa Bostonissa
- Egyptin vaalit saattavat taas lykkääntyä
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Katupartiot valvovat yön levottomuuksia Ruotsissa
- Pussy Riot -aktivisti: Suomessa vierailleet naiset ovat ryhmän jäseniä
- Lontoon veitsi-iskusta kolme uutta pidätystä
- Tekoäly Watsonista tulee asiakaspalvelija
- Ruorijuoppo upotti 200-hevosvoimaisen veneen
- Puolustusministeri Hagel: Seksuaalinen häirintä on Yhdysvaltain armeijan vitsaus
- Kerrostalon keittiö paloi Nummelassa
- Alkoholi saa tunteet kiehumaan Turkissa
- Koulun kanslia sytytettiin tuleen Sipoossa
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Sivulliset auttoivat Lahden junapuukottajan kiinniottamisessa
- Räsänen: Lottovalvonta ehkä pois poliisilta
- Tornion ja Haaparannan matkakeskus on uppoamassa verosotkuun
- Länsimetron jatko huolettaa Espoota – rahasta ei ole varmuutta
- Ranskassa takavarikoitiin ennätysmäärä valeaspiriinia
- Juoksijat suorittivat loppuun pommi-iskujen keskeyttämän maratoninsa Bostonissa
- Egyptin vaalit saattavat taas lykkääntyä
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Sotilasta puukotettiin Pariisissa – hyökkääjä pakeni
- Katupartiot valvovat yön levottomuuksia Ruotsissa
- Lontoon veitsi-iskusta kolme uutta pidätystä
- Maailman kuvat: Nuoralla-ajoa
- Maailman kuvat: Aktivistin pahoinpitely
- Puolustusministeri Hagel: Seksuaalinen häirintä on Yhdysvaltain armeijan vitsaus
- Alkoholi saa tunteet kiehumaan Turkissa
- Mafian murhaama pappi julistettiin pyhimykseksi
- Brasilia antaa anteeksi Afrikan maiden velkoja
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Nainen räjäytti itsensä Venäjän Dagestanissa
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa
- Sudan vaiensi suurimmat sanomalehdet
- Homot marssivat Ukrainassa ensi kertaa oikeuksiensa puolesta
- Japanilainen pormestari pyysi anteeksi bordellilausuntojaan
- Räikkönen selviytyi aika-ajojen kolmanteen osaan






