Suomalaisella käsikirjoittajalla Mikko Alanteella on vireillä useita elokuvia, joista kaksi Angelina Jolien kanssa. Alanne puhuu hankkeista varoen, sillä elokuvat eivät ole vielä virallisesti tekeillä.
Varapresidentin loikkausepäily ravistelee Syyriaa
STT–AFP–REUTERSSyyrian varapresidentin Farouq al-Sharan tilanteesta on levinnyt ristiriitaista tietoa. Opposition mukaan al-Shara olisi yrittänyt loikata Jordaniaan, mutta hallitus kiisti asian jyrkästi.
"Hän ei ole koskaan hetkeäkään ajatellut loikkaamista", painotettiin valtiollisen television välittämässä virallisessa kannanotossa.
Jo aiemmin loikannut entinen öljyministeri Abdo Hussameddin kuitenkin sanoi, että on laajasti tiedossa, että al-Shara on yrittänyt lähteä maasta ja että hän on tällä hetkellä kotiarestissa. Tiedustelutehtävissä toiminut al-Sharan sukulainen puolestaan loikkasi Syyriasta torstaina.
Korkeiden virkamiesten ja kenraalien loikkaukset ovat nakertaneet pahoin Syyrian hallinnon uskottavuutta. Pääministeri Riad Hijab pakeni perheineen Jordaniaan kaksi viikkoa sitten.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
Politiikka
Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
Ulkomaat
Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
Talous
Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
Urheilu
Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
- Putkiremontti, jossa kaikki meni pieleen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Valio alkaa tehdä erikoismaitoja Tampereella
- Maailman suurin rauta- ja sisustuskauppa pinnisti kasvuun
- Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaani sai kirjallisuuspalkinnon
- Mätäjoesta otetaan lisää näytteitä
- M.A. Nummisen Uusrahvaanomainen jatsiorkesteri tulee taas
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Vaikuttava amatöörivideo iskevän tornadon voimasta Video
- Dokumenttielokuva kertoo Sara Hildénin tarinan kaunistelematta
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- Putkiremontti, jossa kaikki meni pieleen
- Kivinen tie Hollywoodin huipulle
- Tuhansia kuolleita kaloja kelluu saastuneessa Mätäjoessa Video
- Mitä kesätyötä et unohda?
- Kuluttaja-asiamies: Wc-paperia markkinoitiin aggressiivisesti
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Malmön poika kiekkojättien sarjassa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Denver Post: Patrick Roysta Coloradon valmentaja
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- 13 kuoli dynamiittitehtaan räjähdyksessä Kiinassa
- Kiipeilijöitä kuoli jälleen juhlavuotta viettävällä Mount Everestillä
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Presidentti Obama lupaa Oklahomalle valtion tuen
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä ja liikkui yli kolmeasataa
- Pyörremyrskystä selviytynyt: "Hevosia ja tavaraa lensi ilmassa"
- Lapsia etsitään pyörremyrskyn tuhoamasta koulusta
- Maailman kuvat: Srilankalaiset tytöt
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä
- Riippumatonta kyselylaitosta uhkaa sulkeminen Venäjällä
- Valepoliisi räjäytti itsensä Pohjois-Afganistanissa – toistakymmentä kuoli
- Asemiehet iskivät taas poliorokottajia vastaan
- HS-analyysi: Ääri-islamistit elävät sieppauksista
- Pohjois-Korea jatkoi taas ohjuskokeitaan
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä





