Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Venäjä kiistää lähettävänsä sota-aluksia Syyriaan
HS–REUTERS–STTMOSKOVA/AMMAN. Venäjä kiistää lähettävänsä sota-aluksia Syyriaan. Asiasta kertoo uutistoimisto Ria.
Venäläiset uutistoimistot kertoivat aiemmin, että kolme suurta venäläistä sota-alusta olisi matkalla Tartusin laivastotukikohtaan Syyriassa. Sotilaslähteet väittivät, että alusten kyydissä olisi ollut yli 300 merijalkaväen sotilasta.
Venäjä on aiemmin ilmoittanut, että se voi siirtää sotilaitaan Syyriaan suojaamaan tukikohtaa.
Taistelut eri puolilla Syyriaa jatkuivat perjantaina. Kapinallisten Vapaan Syyrian armeija ilmoitti valloittaneensa ”yli puolet” Alepposta arabikanava Al Jazeeran mukaan. Uutistoimistot kertoivat samaan aikaan, että Syyrian asevoimat jatkoivat kapinallisasemien pommituksia maasta ja ilmasta.
Haman kaupungin taisteluissa on kuollut ”kymmeniä” siviileitä ja kapinallisia, oppositioryhmä Observatory kertoi perjantaina.
Hauranin tasangolla Kaakkois-Syyriassa ainakin 16 kapinallista kuoli sotilashelikoptereiden pommituksessa, oppositiolähde kertoi. Taisteluja on käyty usean päivän ajan strategisesti tärkeällä alueella Damaskoksen ja Jordanian rajan välisellä alueella.
Lontoossa Britannian hallitus lupasi lisää tukea Syyrian kapinallisille, ei kuitenkaan suoranaista aseapua.
”Se ei tarkoita, että luopuisimme diplomatiasta”, ulkoministeri William Hague selitti BBC:n radiohaastattelussa.
”Olemme auttaneet viestinnässä ja sen kaltaisissa asioissa, ja ottaen huomioon kuoleman, kärsimyksen ja diplomatian epäonnistumisen autamme heitä tässä tilanteessa enemmän”, Hague selitti.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on tällä viikolla neuvotellut Lontoossa. Venäjä tukee Bashar al-Assadin hallintoa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
Kulttuuri
Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
Luetuimmat juuri nyt
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Tre Kronor -pakki Edlerin pelikielto saattaa kasvaa
- Nibali venytti Giro-johtoaan Alpeilla
- Viisujen finaali alkaa kello 22 – Suomen Krista Siegfrids mukana
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Kolumni: Romanian kontratenori on mainettaan parempi
- Brita Kekkosen muistelmat julki postuumisti
- Pikajuoksija Ben Johnson esittää taksikuskia Arto Halosen elokuvassa
- Kauppi ja Mäkelä sprinttisuunnistuksen Suomen mestarit
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Pohjois-Korea testasi lyhyen kantaman ohjuksia
- Afganistanin parlamentti ei tuominnut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Pitkämäki heitti kauden kärkituloksen Shanghaissa
- Nuoret kuljettavat kiihdyttivät kilpaa Kehä I:llä
- Ferguson sätti Cityä Mancinin potkuista
- Kolumni: Ja Beckham loi miehen
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Pohjois-Korea testasi lyhyen kantaman ohjuksia
- Afganistanin parlamentti ei tuominnut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Kolumni: Ja Beckham loi miehen
- Maailman kuvat: Napoleonin kasvot
- Depardieu vertaa Putinia paaviin
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Kymmeniä loukkaantui lähijunien törmäyksessä lähellä New Yorkia
- Fakta: Lähes satatuhatta lasta katosi
- Tästä on kyse: Suomessa huolta iltapäivähoidosta
- Unicef: Yli kolmasosa raiskatuista on lapsia
- Intialaiset sanoivat "nyt riittää"
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Homokulkuetta vastaan hyökättiin Georgiassa
- Portugali myönsi homopareille rajatun adoptio-oikeuden
- Raskaustestisammakko levittää tappavaa sientä USA:ssa






