Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Venäläisen Sojuz-kapselin miehistö laskeutui onnistuneesti Kazakstaniin

 |   | 
 
REUTERS–HS
SHAMIL ZHUMATOV / REUTERS
Sojuz-kapseli laskeutui Arkalykin kaupungin lähistölle.
Sojuz-kapseli laskeutui Arkalykin kaupungin lähistölle.

Moskova. Venäläinen avaruuskapseli Sojuz on laskeutunut onnistuneesti Maahan mukanaan kaksi amerikkalaista astronauttia ja yksi venäläinen kosmonautti. Miehistö palasi neljä kuukautta kestäneeltä komennukseltaan kansainvälisellä avaruusasemalla (ISS) erämaahan Kazakstaniin varhain maanantaiaamuna.

Yhdysvaltalaisen Joseph Acaban sekä venäläisten Gennady Padalkan ja Sergei Revin komennuksen ISS:llä piti alun perin kestää puoli vuotta. Matka kuitenkin lyheni Sojuz-raketissa laukaisuvaiheessa ilmenneiden vikojen takia.

Laskeutumisen  jälkeen kolmikko rustasi nimensä Sojuz-kapselin kylkeen, aloittaen samalla ehkä uuden perinteen.

Moskovassa toivotaan, että onnistunut laskeutuminen valaa uskoa muihin maihin, jotta Venäjä pystyy hoitamaan yksin liikennöimisen ISS:lle. Kansainvälisen liikenne ISS:lle on ollut runsaan vuoden Sojuzin ja miehittämättömien rahtialusten varassa, sillä sukkula Atlantis lopetti lennot heinäkuussa 2011.

Avaruusasemalla on yhä kolmihenkinen miehistö. Ensi kuussa Baikonurin avaruuskeskuksesta on tarkoitus lähettää asemalle uusi kolmikko.

Yhdysvaltain oma yhteysalus, Orion, valmistuu vasta vuoden 2015 jälkeen. ISS on saanut rahoitusta ainakin vuoteen 2020.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset