Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Venäläismedia: Pussy Riot -tuomiot saattavat puolittua
STT–AFPVenäläislehti arvelee, että aktivistiryhmä Pussy Riotin tuomioihin on tulossa lievennystä.
Kolme ryhmän jäsentä tuomittiin perjantaina kahden vuoden vankeusrangaistuksiin huliganismista, koska he esittivät moskovalaiskirkossa presidentti Vladmir Putinin vastaisen protestin. Sanomalehti Komsomolskaja Pravda arvioi, että naisten tuomio puolittuu vetoomustuomioistuimessa. Liberaalin Eho Moskvy -radioaseman kyselyssä liki 80 prosenttia vastaajista piti tuomioita väärinä.
Venäjä on saanut tuomioiden vuoksi täyslaidallisen haukkuja ulkomailta. Yhdysvallat moitti rangaistuksia suhteettomiksi, EU liiallisiksi. Unioni myös sanoi tapauksen asettavan Venäjän ihmisoikeustilanteen kyseenalaiseen valoon.
"Putinin kätyrit voivat vangita Pussy Riotin, mutta eivät heidän sydämiään ja sielujaan. Lisätodisteita Venäjän tyranniasta", jyrisi brittiläinen ihmisoikeusaktivisti Peter Tatchell.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Politiikka
Vihreiden puoluesihteeriksi puolueen pitkäaikainen toimija Lasse Miettinen
Ulkomaat
Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- PMMP julisti tukensa Pussy Riotille: "Taistelu jatkuu"
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Jarkko Nieminen hävisi – on silti eri mieltä kuin Seppo Räty
- Kovalainen jatkaa tämän vuoden Caterhamilla
- Rosberg taas paalulle – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Orivedellä ja Virroilla nokkakolarit, yhteensä 8 loukkaantui
- Räikkönen selviytyi aika-ajojen kolmanteen osaan
- Kolumni: Haluan Google-lasit, vaikka ne hävettävätkin
- 4 vaihtoehtoa koota oma kuvagalleria nettiin
- PMMP julisti tukensa Pussy Riotille: "Taistelu jatkuu"
- Monaco löi Niemisen Düsseldorfissa
- Vihreiden puoluesihteeriksi puolueen pitkäaikainen toimija Lasse Miettinen
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Esko Aho dopingasiasta Ylellä: Olen puhunut kaiken
- Pääkirjoitus: Rikkaassa Nigeriassa kasvaa islamisteja
- Seinäjoki: Häjyn hyvä retki ja eväs
- Mikkeli: Pää täyteen yrttejä ja suu luomua
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Pori: Bingolappu taskussa historiakierrokselle
- Lappeenranta: Kelpaisiko raakaruokapizza tai salainen korsukapakka?
- Blogi: Mikä on kohtuullinen rangaistus?
- Räikkönen selviytyi aika-ajojen kolmanteen osaan
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Maailman kuvat: Valokuva
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Hätälasku sulki Lontoon Heathrow'n kiitotiet
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa






