Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Viisi kiipeilijää pelastettu Himalajalla
STT–HS–AFP–REUTERS–APNepalissa viisi vuorikiipeilijää on pelastettu eilisen lumivyöryn jäljiltä. Kateissa on yhä kolme kiipeilijää, heistä kaksi on ranskalaisia ja yksi kanadalainen.
Paikallinen poliisi kertoi uutistoimisto AFP:lle, että helikopterietsinnät alueella on lopetettu, mutta kateissa olevia etsitään yhä muun muassa sherpa-oppaiden avulla. Huono sää estää helikoptereiden etsintälennot.
Himalajan vuoristossa tapahtuneessa lumivyöryssä kuoli mitä ilmeisimmin kahdeksan ihmistä. Heistä neljä oli ranskalaisia. Muut surmansa saaneet kiipeilijät olivat Espanjasta, Italiasta, Saksasta ja Nepalista.
Lumivyöryssä loukkaantui ainakin 12 ihmistä.
BBC:n mukaan viranomaisilla ei ole kuitenkaan tarkkaa tietoa lumivyöryn alle jääneiden määrästä.
Vyörystä pelastuneen yhdysvaltalaisen Glen Plaken mukaan yhden leirin kaikki 25 telttaa tuhoutui vyyöryssä ja toisen leirin 12 telttaa jäi osittain vyöryn alle. Plakelta irtosi etuhampaita ja hän sai vaurion silmäänsä lumivyöryn kuljetettua häntä 300 metriä mukanaan.
Lumivyöry tapahtui Manaslun rinteellä sunnuntaina. Arvioiden mukaan kiipeilijöiden päälle sylsynyt lumivyöry oli kuuden tai seitsemän amerikkalaisen jalkapallon kentän kokoinen. Manaslu on maailman kahdeksanneksi korkein vuori ja vaarallisimpia kiipeilypaikkoja.
Himalajan kiipeilysesonki on keväällä, mutta kiipeilijöitä käy vuoristossa myös monsuunisateiden jälkeen syys-lokakuussa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
Politiikka
Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
Ulkomaat
EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
Kulttuuri
Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
Luetuimmat juuri nyt
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Euroviisujen finaali käynnissä – osallistu kommentointiin
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Lätkä loppui, viisujännitys nousee
- Pitkämäki haluaa takaisin keihäskurkoksi
- Schalke piti kiinni Mestarien liigan paikastaan
- Ruotsalaismedia: Sedinit tuovat meille kultaa
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Tre Kronor -pakki Edlerin pelikielto saattaa kasvaa
- Nibali venytti Giro-johtoaan Alpeilla
- Viisujen finaali alkaa kello 22 – Suomen Krista Siegfrids mukana
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Pohjois-Korea testasi lyhyen kantaman ohjuksia
- Afganistanin parlamentti ei tuominnut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Kolumni: Ja Beckham loi miehen
- Maailman kuvat: Napoleonin kasvot
- Depardieu vertaa Putinia paaviin
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Kymmeniä loukkaantui lähijunien törmäyksessä lähellä New Yorkia
- Fakta: Lähes satatuhatta lasta katosi
- Tästä on kyse: Suomessa huolta iltapäivähoidosta
- Unicef: Yli kolmasosa raiskatuista on lapsia
- Intialaiset sanoivat "nyt riittää"






