Wall Streetin valtaus päättyi New Yorkissa

 |   | 
 
Mary Altaffer / AP
Turvamiehet herättelivät penkille nukahtanutta mielenosoittajaa Zuccottin puistossa New Yorkissa.
Turvamiehet herättelivät penkille nukahtanutta mielenosoittajaa Zuccottin puistossa New Yorkissa.

Washington. New Yorkin poliisin tiistainen operaatio näytti lopullisesti päättäneen Wall Streetin viereisen puiston valtauksen.

Vain kourallinen mielenosoittajia palasi keskiviikkona puistoon, josta ympäri maailman levinneet rahavallan vastaiset mielenosoitukset alkoivat syyskuussa.

Kaupungin päätöksellä puistossa ei enää sallita makuupusseja tai telttoja. Käytännössä päätös estää valtauksen jatkamisen.

Poliisi pidätti tiistaina noin 200 mielenosoittajaa, kun se ajoi valtaajat puistosta "terveys- ja turvallisuussyiden takia".

Wall Streetille palanneet mielenosoittajat olivat The New York Times -lehden mukaan lannistuneita. Osa näki tappiossa silti uuden alun.

"Me käytimme valtavan määrän voimavaroja puiston puolustamiseen, vaikka kyse on vain symboliikasta", sanoi aktivisti Han Shan The New York Timesille. "Uskon, että liike on osoittanut ylittävänsä maantieteelliset rajat."

Liikkeen aloittanut kanadalainen Adbusters-lehti kehotti mielenosoittajia siirtymään sisätiloihin pohtimaan jatkoa.

Joidenkin arvioiden mukaan New Yorkin pormestari Michael Bloomberg teki operaatiolla mielenosoittajille vain palveluksen. Nyt mielenosoitus sai dramaattisen lopun sen sijaan, että kylmenevä sää olisi vähitellen latistanut sen.

Wall Streetin valtaajat vastustavat rahan ja vallan keskittymistä varakkaimman yhden prosentin käsiin. Yhtenäisiä linjauksia tai muutosehdotuksia mielenosoittajat eivät ole esittäneet.

Poliisi uhkaa mielenosoittajia häädöllä myös Lontoossa. Keskiviikkona poliisi toimitti St. Paulin katedraalin edessä sijaitsevaan telttaleiriin viestin, jossa se ilmoittaa tyhjentävänsä leirin vuorokauden kuluessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori