Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

YK: Pohjois-Korea pyysi pikaista ruoka-apua

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
HANDOUT / REUTERS
Tulvatuhoja Pohjois-Korean Songchonin alueella 24. heinäkuuta.
Tulvatuhoja Pohjois-Korean Songchonin alueella 24. heinäkuuta.

Pohjois-Korean hallitus on pyytänyt YK:lta pikaista ruoka-apua tuhoisien tulvien vuoksi. YK:n työntekijät vierailivat tulvan koettelemilla alueilla ja vahvistivat, että apua tarvitaan heti, BBC kertoo.

Pohjois-Korean valtiollisen median mukaan ainakin 119 ihmistä on kuollut ja kymmenettuhannet jääneet kodittomiksi. Tulvat ovat tuhonneet infrastruktuuria ja viljelymaita, ja myös puhtaasta juomavedestä on pula, sillä tulvavesi on saastuttanut kaivoja.

Unicefin mukaan Pohjois-Korean hallitus arvioi, että jopa 60 000 perhettä tarvitsee välittömästi puhdasta vettä, jotta hengenvaaralliset tartuntataudit eivät pääse leviämään.

YK:n mukaan yksi pahimmin kärsineistä alueista on Anjun kaupunki. Pohjois-Korean valtiollisen uutistoimiston KCNA:n Anjusta välittämissä kuvissa näkyy veden valtaamia taloja, tulvivia peltoja ja ihmisiä, jotka ovat paenneet rakennusten ylimpiin kerroksiin.

Useat järjestöt ovat jo ryhtyneet toimiin avun lisäämiseksi. YK:n lapsijärjestö Unicef aikoo toimittaa miljoonia vedenpuhdistustablettia tulva-alueille. Myös Kansainvälinen Punainen Risti kertoi eilen myöntäneensä lisävaroja tulvauhrien auttamiseen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

23.5.2013