Jotkut vitsit naurattavat, jotkut eivät. Mutta onko sellaisia aihepiirejä, joista ei vain ole sopivaa vitsailla?
Yhdysvallat: "Pystymme puolustautumaan Pohjois-Korean uhkaa vastaan"
Helsingin SanomatSoul/YK. Yhdysvallat ilmoitti torstaina kykenevänsä "täysin puolustautumaan mitä tahansa Pohjois-Korean uhkaa vastaan". Aiemmin päivällä Pohjois-Korea uhitteli Yhdysvaltoja ennaltaehkäisevällä ydiniskulla.
Samalla Pohjois-Korea korotti maiden välillä käydyn sanasodan panoksia entisestään. Valkoisen talon mukaan uhittelu johtaa vain Pohjois-Korean entistä tiukempaan kansainväliseen eristämiseen.
Pohjois-Korean purkauksen taustalla on amerikkalaissotilaiden ja Etelä-Korean joukkojen yhteinen sotaharjoitus. Pohjois-Korea syyttää Yhdysvaltoja sotaharjoitusten varjolla tehdystä ydinhyökkäyksen valmistelusta.
YK:n turvaneuvoston puolestaan päätti torstaina yksimielisesti uusista pakotteista Pohjois-Koreaa vastaan. Uudet pakotteet ovat seuraus ydinkokeesta, jotka Pohjois-Korea toteutti viime kuussa.
Päätöslauselman tavoitteena on tiukentaa Pohjois-Koreaa koskevia taloudellisia rajoitteita. Samalla kielletyn rahdin laivaaminen maahan ja sieltä ulos pyritään panemaan kuriin.
Päätöksessä eritellään joitakin kiellonalaisia tuotteita. Niihin kuuluvat muun muassa luksusjahdit, kilpa- ja loistoautot sekä erilaiset jalokivet.
Samalla on pyritty tukkimaan porsaanreikiä, jotka ovat tarjonneet vientimaille mahdollisuuden itse määrittää luksustuotteena pitämänsä tavarat.
"Nämä sanktiot purevat ja kovaa", yhdysvaltain YK-lähettiläs Susan Rice sanoi.
Kiinan YK-lähettiläs Li Baodong sanoi puolestaan, että Kiina haluaa YK:n turvallisuusneuvoston toteuttavan Pohjois-Koreaa koskevan päätöslauselman "täydellisesti".
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Syövän selättänyt Micheal Douglas: "Tämä on lahja"
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
Uutiset
- Tutkija: Suuri osa koululaisista ei tunnista edes voikukkaa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli outo
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- Hyväntekijänä esiintynyt varas vei naisen kaulakorun Lahdessa
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- AL: Evira tehnyt poikkeuksellisen paljon tuotteiden takaisinvetoja
- Lenkkitossun hiilijalanjälki selvitettiin
- TS: Vain kolmasosa hoitanut jätevesiasetuksen vaatimat toimet
- Syövän selättänyt Micheal Douglas: "Tämä on lahja"
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Kelan Hiilamo HS-raadissa: Kunnille velvollisuus työllistää nuoria
- Kysely: Saako homoista vitsailla?
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Maailman kuvat: Valokuva
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Hätälasku sulki Lontoon Heathrow'n kiitotiet
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Maailman kuvat: Ompelija






