Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Yhdysvallat ja Saudi-Arabia: Iran joutuu tilille murhajuonesta
REUTERS–AP–HSLONTOO/TEHERAN/Washington. Iran joutuu tilille suunnitelmasta, jonka mukaan Saudi-Arabian suurlähettiläs olisi murhattu Washingtonissa, Saudi-Arabia ja Yhdysvallat korostivat keskiviikkona.
Todisteet suunnitelmasta ovat "musertavat" Saudi-Arabian entinen tiedustelujohtaja, prinssi Turki al-Faisal sanoi Lontoossa keskiviikkona.
"Tätä ei voi hyväksyä. Jonkun Iranissa on maksettava hinta, ja sen hinnan on oltava Iranin ja muiden maiden normien ja käytännön mukainen", prinssi Turki sanoi.
Yhdysvaltain oikeusministeriö julkisti tiistaina kanteen kahta iranilaista vastaan, joista toinen on myös Yhdysvaltain kansalainen. Oikeusministeriön mukaan miehet laativat monimutkaisen juonen saudisuurlähettiläs Adel al-Jubeirin murhaamiseksi.
Itse veriteon olisi tehnyt meksikolaisen huumekartellin tappaja. Pommi olisi räjäytetty ravintolassa. Juoni paljastui, koska "huumekartellin edustaja" olikin Yhdysvaltain huumeviraston ilmiantaja.
Yhdysvaltain viranomaisten mukaan suurlähettiläs ei missään vaiheessa ollut vaarassa.
Murhasuunnitelmasta epäilty on Manssor Arbabsiar, 56-vuotias, Texasissa asuva Yhdysvaltojen ja Iranin kansalainen. Hänet pidätettiin New Yorkin lentokentällä 29. syyskuuta. Yhdysvaltain tiedustelu oli seurannut Arbabsiarin suunnitelmia kuukausien ajan.
Toinen pidätysmääräys on annettu Gholam Shakurista, joka Yhdysvaltojen oikeusministeriön mukaan on Iranin vallankumouskaartin al-Quds-erikoisjoukkojen jäsen. Hän on vapaalla jalalla Iranissa.
Prinssi Turki kehotti Iranin viranomaisia saattamaan murhajuonesta vastuulliset tuomiolle.
Muotoilu kieli siitä, että Saudi-Arabia ei ainakaan keskiviikkona vielä syyttänyt Iranin valtionjohtoa juonesta.
Väitetyn juonen motiivi on epäselvä. Iran on vuosien mittaan murhannut oppositionsa edustajia ulkomailla, mutta naapurimaan suurlähettilään murha Yhdysvalloissa ei ole tähänastisen tyylin mukaista.
Saudikuningas Abdullahin läheisen tuttavan murha olisi väistämättä aiheuttanut kostotoimia, joihin Iranin asevoimat eivät helposti voisi vastata, uutistoimisto AP arveli.
Iran ja Saudi-Arabia ovat Persianlahden suurimmat öljymahdit. Ne allekirjoittivat turvallisuussopimuksen vuonna 2001 ja Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad vieraili Riadissa 2007.
Teheranissa Iranin parlamentin puhemies Ali Larijani sanoi syytöksiä "tekaistuiksi" ja "lapselliseksi leikiksi". Hänen mukaansa Yhdysvallat haluaa siirtää huomion pois arabimaiden kansannousuista. Iran pitää niiden mallina omaa vuoden 1979 vallankumoustaan.
Yhdysvaltojen ulkoministeri Hillary Clinton vaati tiistaina Washingtonissa, että Iran on pantava vastuuseen murhahankkeesta.
Clinton kertoi uutistoimisto AP:n haastattelussa, että presidentti Barack Obaman hallitus aikoo saada yhä useamman maan tuen Iranin "selvempää ja selvempää" uhkaa vastaan.
Clintonin mukaan Iran on "maailman johtava terrorismia tukeva valtio".
Tätä ennen Yhdysvaltain edustajat ovat kuukausia arvostelleet Pakistanin tiedustelupalvelua yhteistyöstä terroristien kanssa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
Politiikka
Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
Talous
Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
Luetuimmat juuri nyt
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Mies yritti kuristaa ambulanssin sairaanhoitajaa Helsingissä
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Kommentti: Kohti MM-pronssia
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Rattijuopot välttelivät poliisia siirtymällä takapenkille ja peruuttamalla
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Auto iskeytyi patikoijien paraatiin Appalakeilla
- Yksi otettu kiinni Ruotsin koruryöstöstä
- Mies yritti kuristaa ambulanssin sairaanhoitajaa Helsingissä
- Ville Ranta HS-raadissa: Kulttuurimme joutuisi kriisiin ilman veikkausvaroja
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista
- 590 miljoonan dollarin potti meni floridalaiseen pikkukaupunkiin
- Masentunut ei saa aina vakuutusta
- Kommentti: Kohti MM-pronssia
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Antti Niemi ja Valtteri Filppula voittoihin NHL:n pudotuspeleissä
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
- Espoo sai potilasjonot kuriin
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Sedinien hevonen voitti raveissa, kun Ruotsi iski 1–0
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Auto iskeytyi patikoijien paraatiin Appalakeilla
- Yksi otettu kiinni Ruotsin koruryöstöstä
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista
- 590 miljoonan dollarin potti meni floridalaiseen pikkukaupunkiin
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Pohjois-Korea testasi lyhyen kantaman ohjuksia
- Afganistanin parlamentti ei tuominnut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Kolumni: Ja Beckham loi miehen
- Maailman kuvat: Napoleonin kasvot
- Depardieu vertaa Putinia paaviin
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen






