Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Yhdysvalloissa teloitetaan kehitysvammainen

 |   | 
 
STT–AFP

Yhdysvaltain osavaltio Georgia teloittaa kehitysvammaisen miehen. Hänet on tuomittu kuolemaan toisen vangin tappamisesta. Afroamerikkalainen Warren Hill, 52, oli tuomittu alun perin vankeuteen tyttöystävänsä murhasta.

Hill kohtaa tuomionsa tänään 21 vuoden odotuksen jälkeen. Hänet teloitetaan myrkyllä. Teloitus on herättänyt maailmanlaajuista vastustusta.

Hillin älykkyysosamäärän on kerrottu olevan 70, mitä voidaan Yhdysvalloissa pitää merkkinä lievästä kehitysvammaisuudesta tai laaja-alaisista oppimisvaikeuksista.

Yhdysvaltain korkein oikeus on kieltänyt kehitysvammaisten vankien teloitukset. Osavaltiot saavat kuitenkin itse määritellä kehitysvamman rajat.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

25.5.2013