Suomalaiset vastustavat tuloerojen kasvua. Silti yli 80 prosenttia suomalaisista lottoaa ainakin joskus. Lottoaja haluaa kasvattaa tuloeroaan suhteessa naapuriin.
Yhdysvaltain suurlähettiläs kuoli Bengasin iskussa
HS–REUTERS–AFPTripoli. Yhdysvaltain Libyan-suurlähettiläs Christopher Stevens ja kolme muuta lähetystön työntekijää kuolivat ohjusiskussa Bengasissa tiistaina. Presidentti Barack Obama vahvisti tiedon ja tuomitsi iskun keskiviikkona iltapäivällä Suomen aikaa.
Obama määräsi samalla USA.n lähetystöjen turvatoimia vahvistettavaksi kaikkialla maailmassa.
"Meidän kaikkien on yksiselitteiseti vastustettava järjetöntä väkivaltaa, joka nyt tappoi nämä virkamiehet", Obama sanoi.
Libyan johtaja Mohammed Magarief pyysi keskiviikkona anteeksi hyökkäystä.
"Pyydämme anteeksi Yhdysvalloilta, kansalta ja koko maailmalta sitä, mitä tapahtui", Magarief sanoi suorassa tv-lähetyksessä.
Aseistettu kansanjoukko hyökkäsi tiistaina Itä-Libyassa sijaitsevan Bengasin konsulaattiin raivostuneina amerikkalaisen elokuvaharrastajan tekemästä filmistä, joka arvostelee kovin sanoin islamin uskoa ja sen profeettaa.
Libyan varapääministeri Mustafa Abu Shagour vahvisti jo päivällä tiedon siitä että suurlähettiläs Stevens on kuollut.
”Tuomitsen pelkurimaisen hyökkäyksen Yhdysyvaltain konsulaattiin ja Mr Stevensin ja muiden diplomaattien tappamisen”, Abu Shagur kirjoitti Twitter-viestissään.
Uutiskanava CNN:n mukaan kolme muuta kuollutta lähetystön työntekijää olivat Stevensin turvamiehiä. Uutiskanavan mukaan lisäksi kuoli libyalaisia.
Suurlähettiläs Stevens kuoli libyalaistiedon mukaan illalla. Hän oli autossa matkalla konsulaatista turvallisempaan paikkaan. Aiemmin yksi konsulaatin työntekijä oli kuollut väkijoukon hyökkäyksessä.
Aseistetut miehet hyökkäsivät konsulaattiin illalla ja ottivat yhteen sitä vartioineiden turvallisuusjoukkojen kanssa. He heittivät konsulaattiin kotitekoisia pommeja ja sytyttivät rakennuksen tuleen.
”Libyan turvallisuusjoukkoja tulitettiin ankarasti. Emme olleet varautuneet niin voimakkaaseen hyökkäykseen”, Libyan ylimmän turvallisuusneuvoston tiedottaja Abdel-Monem al-Hurr selitti Reutersille.
Yhdysvallat on lähettänyt sotilaskoneen hakemaan ruumiita ensin Tripoliin ja viemään sitten vainajat Yhdysvaltoihin.
Vielä keskiviikkoaamuna tuli kyti yhden seinän vieressä, ja lattialla lojui palaneita huonekaluja.
Ennen Bengasin iskua myös Egyptissä mielenosoittajat tunkeutuivat Yhdysvaltain Kairon-lähetystöön ja polttivat Yhdysvaltain lipun. Tilalle he kiskoivat lipun, jossa oli islamin uskontunnustus. Lähetystölle oli kokoontunut jopa 3 000 ihmistä.
Levottomuudet molemmissa maissa sytytti amerikanisraelilaisen harrastelijaliikemiehen tuottama elokuva, jonka traileri on ladattu arabiaksi dubattuna videopalvelu YouTubeen.
Videolla profeetta Muhammedin muun muassa kuvataan harrastavan seksiä ja vaativan väkivaltaa.
Muslimeille profeetan ja Koraanin halventaminen on vakava jumalanpilkkarikos.
Egyptin media on raportoinut videosta uutistoimisto AP:n mukaan useita päiviä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
Talous
OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
Luetuimmat juuri nyt
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Matkustaja kuvasi BA:n koneen Heathrown hätälaskun Video
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Rottalaumat muuttivat pientalojen pihoille Espoossa
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Uefan Platini listasi jalkapallon pahimmat uhat
- Mätäjoen myrkyt alkavat haihtua
- Sikatilojen salakuvausjutun syytteet pääosin nurin hovissa
- Saudiarabialaiset hurjapäät vaihtavat pyörät liikkuvasta autosta Video
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Ministeri Kiuru: En arvosta ranking-listoja Video
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Opetusministeri Kiuru: Rankinglistat eivät sovi Suomeen
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Matkustaja kuvasi BA:n koneen Heathrown hätälaskun Video
- Kätensä menettänyt kiinalaisfarmari valmisti kotitekoiset proteesit Video
- OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
- Pellon koulu purki kännykkäkiellon
- Hulluruohosta sairastuneita vielä yksi lisää
- Alonso: Red Bull ei enää dominoi
- Italialainen huippupyöräilijä kärysi taas – nyt eposta
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Hätälasku sulki Lontoon Heathrow'n kiitotiet
- Voimakas maanjäristys järkytti Venäjän ydinvenetukikohtaa
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Maailman kuvat: Ompelija
- Lennokkeja on ainakin 76 valtiolla
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Islamistit hyökkäsivät Arevan uraanikaivokseen Nigerissä
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Syömälakon aloittanut Pussy Riot -jäsen ei pääse ehdonalaiseen
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan





