Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Yli 30 kuoli Etelä-Afrikan poliisin ja kaivosmiesten yhteenotossa

 |   | 
 
STRINGER / AFP
Kaivostyöläinen machete-veitsi kädessään. Lakot ovat jatkuneet Marikanassa jo viikon ja väkivaltaisuuksissa oli jo ennen torstaita kuollut ainakin kymmenen ihmistä.
Kaivostyöläinen machete-veitsi kädessään. Lakot ovat jatkuneet Marikanassa jo viikon ja väkivaltaisuuksissa oli jo ennen torstaita kuollut ainakin kymmenen ihmistä.

Yli 30 ihmistä kuoli torstaina, kun poliisi ja lakkoilevat kaivostyöläiset ottivat yhteen Marikanassa, Etelä-Afrikan poliisiministeri kertoi perjantaina. Silminnäkijöiden mukaan poliisi tulitti mielenosoittajia, jotka olivat aseistautuneet kepakoin ja kirvein.

Ministeri Nathi Mthethwan mukaan loukkaantuneita oli lisäksi "paljon".

Torstaina tuhannet kaivostyöläiset olivat kokoontuneet lähelle Lonmin-yhtiön platinakaivoksia, The Mail and Guardian -lehden verkkosivuilla kerrotaan. Marikana sijaitsee noin sata kilometriä Johannesburgin luoteispuolella.

Lakko alkoi viime viikon perjantaina ja sen sanotaan olevan laiton. Jo aiemmin viikon mittaan nujakoissa oli kymmenen ihmistä, joiden joukossa oli kaksi poliisia ja kaksi vartijaa.

Lakkolaiset vaativat palkankorotusta nykyisestä 490 eurosta 1 200 euroa vastaavaan summaan kuukaudessa, Business Report -lehti kertoi.

He vaativat myös yhtiön ylintä johtoa kuulemaan huoliaan. Vain Lonminin johtaja Ian Fleming kelpaa, lehti lisäsi.

Lontoosta johdettu brittiyhtiö Lonmin tunnettiin pitkään Lonrhona. Yhtiö työllistää 27 800 ihmistä kaivoksissaan.

Maapallolla harvinainen arvometalli platina on Lonminin päätuote. Lonmin on yksi maailman kolmesta suuresta platinantuottajasta.

Marikanan yhteenotot olivat verisimpiä sitten Etelä-Afrikan itsenäistymisen. Sitä ehdittiin jo verrata apartheid-ajan verilöylyihin Sharpervillessä (1960), Sowetossa (1976) ja Boipatongissa (1992). Tuolloin poliisi ampui kansalaisoikeuksia vaatineita mustia mielenosoittajia, uutistoimisto Sapa kertoi.

Myös tällä kertaa mieltään osoittaneet kaivosmiehet olivat lehtikuvien mukaan mustia.

Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma on tuominnut ammuskelun, mutta ei erityisesti syyttänyt poliisin menetelmiä.

Yhteenottojen taustalla voi olla myös ammattiliittojen taistelu työläisten suosiosta. Radikaalimpana pidetyn Amcu-liiton johtaja Joseph Mathunjwa on syyttänyt Kaivostyöläisten liittoa NUM:ia veljeilystä yhtiön kanssa, Etelä-Afrikan media kertoo.

http://mg.co.za/article/2012-08-17-lonmins-burning-25-people-killed-in-shootout

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

25.5.2013