Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Yli miljoona taloutta yhä sähköttä Yhdysvalloissa

 |   | 
 
REUTERS–HS
Kevin Lamarque / Reuters
Sähkölinjoja korjattiin Virginiassa maanantaina.
Sähkölinjoja korjattiin Virginiassa maanantaina.

Yli miljoonaa kotia ja yritystä on Yhdysvalloissa yhä ilman sähköä viikonvaihteessa riehuneen myrskyn jälkeen.

Maan itsenäisyyspäivää vietetään tänään monin paikoin kovassa helteessä ilman ilmastointia ja toimivia jääkaappeja. Sähköyhtiöiden työntekijät joutuivat ylitöihin palauttamaan linjoja kuntoon.

Sähköjä on poikki maan itäosassa Indianasta Virginiaan ulottuvalla vyöhykkeellä. Joissakin kaupungeissa on jouduttu perumaan itsenäisyyspäivää juhlistavat ilotulitukset, sillä poliisit ja pelastuslaitokset on sidottu myrskytuhojen korjaamiseen,

Viime viikonvaihteessa riehuneissa myrskyissä ja sitä seuranneessa helleaallossa on kuollut perjantain jälkeen ainakin 23 ihmistä. Sähköt olivat pahimmillaan poikki kolmesta miljoonasta taloudesta.

Sähköjen palautumiseen voi kulua vielä aikaa.

Alueella vallitsee myös helleaalto, sillä keskilännestä itärannikolle on luvattu 32–38 asteen hellettä. Useisiin osavaltioihin on annettu hellevaroitus.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

20.5.2013