Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Voimakas maanjäristys ravisteli Intiaa ja Bangladeshia – ainakin yhdeksän kuollut

Ulkomaat
 
Maa järisi Intiassa
Maa järisi Intiassa
Useita ihmisiä saanut surmansa maanjäristyksessä Intiassa. Kuva Reuters

Voimakas maanjäristys on ravistellut koillista Intiaa varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa. Asiasta kertovat useat uutistoimistot. Uutistoimisto Reutersin ja viranomaisten mukaan kuolleita on ainakin yhdeksän.

Kuolemista kuusi on tapahtunut Intiassa ja kolme Bangladeshissa.

Bangladeshin viranomaisten mukaan kuolemantapaukset johtuvat järistyksen aiheuttamista sydänkohtauksista.

Järistys oli voimakkuudeltaan 6,8 magnitudia. Sen keskus oli lähellä Myanmarin rajaa. Se tuntui voimakkaana myös Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa.

Dhakan poliisin mukaan ainakin yhdeksänkymmentä ihmistä on loukkaantunut.

Intiassa Imphalin kaupungissa paikalliset viranomaiset kertoivat, että loukkaantuneita on noin sata, joista 33 vakavasti.

Rakennuksia on vaurioitunut ja Imphalissa epäillään rakennustyöläisten hautautuneen keskeneräisen rakennuksen raunioihin. Myös viestiliikenneyhteyksissä ja sähköissä on kaupungissa katkoksia, sillä järistys on vaurioittanut voimalinjoja.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat