Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Japanin ja Etelä-Korean seksiorjakiista kytee sovusta huolimatta

Japanin ja Etelä-Korean viimeviikkoinen sopimus toisen maailmansodan aikaisten julmuuksien korvaamisesta uhkaa rapautua jo alkuunsa. Etelä-Koreassa monet vastustavat sitä voimakkaasti.

Ulkomaat
 
Faith Ninivaggi / Reuters
Seksiorjana toisen maailmansodan aikana Japanissa ollut 88-vuotias korealainen Yong Soo Lee osoitti mieltään Harvardissa Yhdysvalloissa Japanin pääministeri Shinzo Aben vierailun yhteydessä huhtikuussa 2015.
Seksiorjana toisen maailmansodan aikana Japanissa ollut 88-vuotias korealainen Yong Soo Lee osoitti mieltään Harvardissa Yhdysvalloissa Japanin pääministeri Shinzo Aben vierailun yhteydessä huhtikuussa 2015. Kuva: Faith Ninivaggi / Reuters

Itä-Asiassa toisen maailmansodan synnyttämät kaunat kytevät vahvoina. Niistä ei pääse eroon edes sopimalla.

Ennen toista maailmansotaa ja sen aikana Japani miehitti raa’asti useita lähialueen maita. Japanin naapurit kokevat yhä, ettei Japani ole riittävästi katunut vanhoja hirmutekojaan.

Viime viikolla näytti tulleen valonpilkahdus, kun Japani ja Etelä-Korea yllättäen ilmoittivat sopineensa kiistansa seksiorjista.

Japanin ja Etelä-Korean suhteita on vuosikaudet jäytänyt se, että Japani pakotti miehitysaikanaan korealaisia naisia japanilaissotilaiden bordelleihin seksiorjiksi. Heistä on puhuttu usein kiertoilmauksella lohtunaiset.

Nyt Japanin ja Etelä-Korean ulkoministerit ilmoittivat, että asiasta on tehty ”lopullinen ja peruuttamaton” sopimus. Sopimuksen mukaan Japani pyysi uudelleen anteeksi seksiorjien käyttöä sekä lupasi miljardi jeniä eli noin 7,7 miljoonaa euroa huolenpitoon entisistä seksiorjista.

Vaikka sopimuksesta ei ole kulunut kuin runsas viikko, sen lopullisuus ja peruuttamattomuus näyttävät kyseenalaisilta. Sopimus on herättänyt kovaa vastustusta Etelä-Koreassa.

Viime viikolla sadat ihmiset osoittivat mieltä sopimusta vastaan Japanin suurlähestystön edessä Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa. Joukkoon liittyi myös ainakin kaksi entistä seksiorjaa. Heitä on tiettävästi elossa alle viisikymmentä. Osa heistä on arvostellut hallitusta siitä, ettei se kysynyt heidän mielipidettään, kun sopimusta tehtiin.

Eteläkorealaisista yli 50 prosenttia vastustaa ja noin 43 prosenttia kannattaa sopimusta, ilmenee viime viikolla tehdystä Realmeter-yhtiön mielipidekyselystä. Sopimusta vastustavat etenkin nuoret.

Japanin ja Etelä-Korean hallitukset eivät edes näytä olevan yhtä mieltä siitä, mitä ovat sopineet. Japanilaisviestimien mukaan Japani pani ehdoksi miljardin jenin rahoitukselle, että seksiorjia symboloiva patsas poistetaan Japanin suurlähetystön edestä Soulissa. Japanilaisen uutistoimisto Kyodon haastattelemien eteläkorealaisten viranomaislähteiden mukaan tällaisesta ei kuitenkaan ole sovittu.

Patsaan siirtämistä vaikeuttanee esimerkiksi se, että Realmeterin mukaan 66 prosenttia korealaisista vastustaa sen siirtämistä. Paljasjalkaista tyttöä esittävään pronssipatsaaseen kajoaminen olisi suuri poliittinen riski Etelä-Korean hallitukselle.

Japanille ja Etelä-Korealle voisi olla eduksi, jos ne saisivat sovittua kiistansa 70 vuoden takaisista vääryyksistä ja tehtyä enemmän yhteistyötä nykyajassa. Niiden naapurustossa esimerkiksi Pohjois-Korea uhoaa rakentavansa vetypommia, ja asevoimiaan vahvistava Kiina esiintyy yhä uhmakkaammin.

Vanhojen muistelu on kuitenkin sisäpoliittisesti tärkeää. Sekä Etelä-Korean presidentti Park Geun-hye että Japanin pääministeri Shinzo Abe ovat pyrkineet hyödyntämään äänestäjien isänmaallisia tunteita. Park on vaatinut Japanilta seksiorjien kokemien vääryyksien oikomista, ja Abe on vaalinut ajatusta, ettei Japanin miehitys ollut niin julma kuin naapurit väittävät.

Näistä lähtökohdista näyttää siltä, että toinen maailmansota kummittelee Japanin ja Etelä-Korean välillä vielä pitkään.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat