Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kreml rauhoittelee vakoilujohtajan kuoleman ympärillä pyöriviä epäilyjä

Ulkomaat
 
Kuvakaappaus kenraali Igor Sergunista Youtubesta.
Kuvakaappaus kenraali Igor Sergunista Youtubesta.

Kreml rauhoitteli perjantaina uudelleen kiihtynyttä huhumyllyä Venäjän sotilastiedustelun GRU:n johtajan Igor Sergunin, 58, kuoleman ympärillä.

Puolustusministeriö kertoi tiistaina Sergunin kuolleen sunnuntaina. Asia herätti jo silloin huomiota, sillä Sergun oli toinen lyhyen ajan sisään yllättäen kuollut virassa oleva korkea-arvoinen upseeri. Maahanlaskujoukkojen varakomentaja, kenraalimajuri Aleksandr Šušukin kuoli joulukuun lopulla.

Molemmat vainajat olivat olleet mukana, kun Venäjä valtasi toissa vuonna Krimin. GRU:lla on arveltu olleen myös vahva asema Itä-Ukrainassa, jossa Venäjä tukee Ukrainan joukkoja vastaan taistelevia kapinallisia.

Spekulaatio sai lisäkierroksia, kun yksityinen yhdysvaltalainen tutkimuslaitos Stratfor raportoi lähteisiinsä vedoten, että Sergun olisi kuollut Libanonissa uudenvuodenaattona.

Stratforin raportti alkoi saada huomiota Venäjällä torstaina.

”Niin ei tapahtunut. Ei lainkaan”, Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kommentoi Stratforin tietoa uutissivusto LifeNewsille perjantaina.

Venäjän pääesikunta ei ole kommentoinut asiaa, mutta siellä työskentelevä lähde sanoi sanomalehti Kommersantille odottaneensa spekulaatioita. Lähteen mukaan Sergun kuoli Moskovan alueella sunnuntaina.

Moskovassa poliittiset huhut ovat yleisiä, ja kiristynyt taloudellinen ja kansainvälispoliittinen tilanne ovat vain lisänneet niitä.

Sergunin kuolema on herättänyt huomiota erityisesti siksi, että GRU:lla on ollut merkittävä rooli Ukrainassa ja Syyriassa. Kiinnostusta on lisännyt se, että GRU:n on tiedetty olleen vastavoima turvallisuuspalvelu FSB:lle. Niinpä Moskovassa kiinnostaa, miten Sergunin kuolema vaikuttaa palveluiden valtataistoon.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat