Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Yhdysvaltalais­kaupunki säästi niin, että hanavesi muuttui myrkylliseksi – Obama julisti kaupunkiin hätätilan

Juomaveteen liuennut lyijy on aiheuttanut lapsille ihottumia ja hiusten lähtöä Flintissä Yhdysvalloissa. Presidentti Barack Obama julisti kaupunkiin hätätilan.

Ulkomaat
 
REBECCA COOK / Reuters
Kansalliskaartin kersantti William Phillips auttoi viime viikolla yhtä Flintin asukasta kantamaan juomavettä.
Kansalliskaartin kersantti William Phillips auttoi viime viikolla yhtä Flintin asukasta kantamaan juomavettä. Kuva: REBECCA COOK / Reuters

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama on julistanut hätätilan Flintin kaupunkiin. Michiganin osavaltiossa sijaitsevan kaupungin vesijohtoveden on havaittu sisältäneen lyijyä.

Juomavesi on ollut saastunutta vuodesta 2014 lähtien, uutisoi Britannian yleisradioyhtiö BBC. Tuolloin Flintissä ryhdyttiin kunnostamaan vesijohtoverkkoa, ja sen tähden aiemmin Huron-järvestä tullut juomavesi vaihdettiin lähempänä sijaitsevan Flint-joen veteen.

Taloudellisissa vaikeuksissa oleva pikkukaupunki vaihtoi vesilähdettä säästösyistä, vaikka asukkaiden mukaan pienen sivujoen vesi tiedettiin likaiseksi. Huron-järvestä johdetusta vedestä piti maksaa Detroitille.

”Luulimme sitä vitsiksi. Ikäiseni ja vanhemmat asukkaat uskoivat, että he eivät tule sitä tekemään”, Flintin pitkäaikainen asukas Rhonda Kelly sanoi CNN:lle.

Viranomaisten mukaan asukkaiden kritiikki oli kuitenkin aiheetonta, ja kaupungin pormestari Dayne Walling jopa vakuutteli veden puhtautta juomalla sitä lasillisen televisiolähetyksessä.

Asukkaiden mukaan vesi oli heti vaihdon jälkeen ruskeaa, ja maistui ja haisi oudolle.

Vireillä olevan joukkokanteen mukaan sittemmin on selvinnyt, että joen vettä ei käsitelty korroosionestoaineella, vaikka liittovaltion lait sitä vaativat. Käsittelemättömään veteen liukeni putkistosta rautaa, mikä värjäsi sen ruskeaksi.

Näkyvistä haitoista rauta oli kuitenkin asukkaiden huolista pienempi. Putket sisältävät myös lyijyä, jota alkoi raudan tavoin liueta vesijohtoveteen.

Elokuussa joukko Virginian teknillisen yliopiston tutkijoita alkoi epäillä viranomaisten selityksiä ja ryhtyi tutkimaan asiaa. He havaitsivat juomavedessä kohonneita lyijypitoisuuksia ja julkaisivat tietonsa. Viranomaiset vakuuttivat kuitenkin yhä, että heidän tutkimustuloksensa ovat tarkempia, eikä mitään huolta ole.

Lastenlääkäri Mona Hanna-Attisha oli kollegoiden ja lasten vanhempien kanssa jo pitkään ihmetellyt lapsilla havaittuja ihottumia ja hiusten irtoamista.

”Lyijy juomavedessä saa kenet tahansa lastenlääkärin hätääntymään”, Hanna-Attisha sanoi Wired-lehdessä.

Syy on se, että lyijymyrkytysten hoito on hidasta ja vaikeaa, ja hoito aloitetaan yleensä vain kaikkein vakavimmissa tapauksissa.

Niinpä kuultuaan tutkijoiden tuloksista, Hanna-Attisha ryhtyi kollegoidensa kanssa tutkimaan lasten verinäytearkistoa. He halusivat verrata lasten verinäytteiden lyijypitoisuuksia ennen ja jälkeen vesilähteen vaihtoa. Tulos oli pysäyttävä, sillä lyijypitoisuudet kaupungin lasten veressä olivat kaksinkertaistuneet. Joillain alueilla ne olivat jopa kolminkertaisia aiempaan verrattuna.

”Kun tajusimme lyijyn kertyvän lapsiin, ja tiesimme kaikki sen vaikutukset, menetimme yöunemme”, Hanna-Attisha sanoi CNN:lle.

Kaupunki kuitenkin vakuutti yhä omien tutkimustensa olevan luotettavia ja tuomitsi lääkäreiden tutkimuksen. Hanna-Attishaa kaupunki syytti jopa hysterian lietsomisesta viikon kestäneessä julkisessa hyökkäyksessä. Viikon jälkeen kaupunki muutti kantaansa ja myönsi lääkäreiden olevan oikeassa.

REBECCA COOK / Reuters
Flintin kouluihin vesi toimitetaan nyt pullotetussa muodossa.
Flintin kouluihin vesi toimitetaan nyt pullotetussa muodossa.

Jo joitain viikkoja myöhemmin juomavesi ryhdyttiin jälleen ottamaan Huron-järvestä. Putket ovat kuitenkin jo peruuttamattomasti vahingoittuneet. Vaikka korroosionsuoja-aineita käytetään nyt asianmukaisesti, ei lyijyn liukeneminen vesijohtoveteen ole loppunut. Hieman vähentynyt kyllä.

”Jos haluaisit sairastuttaa yhteisön sukupolviksi eteenpäin, se onnistuisi lyijyllä. Se on tehokkaaksi todettu hermomyrkky, ja sen vaikutuksista lapsiin on kasapäin todisteita”, Hanna-Attisha sanoo CNN:lle.

Hanna-Attishan mukaan lyijyn tiedetään muun muassa alentavan älykkyysosamäärää ja vaikuttavan käytökseen. Nuo vaikutukset kestävät jopa sukupolvia. Jos äiti altistuu raskaana ollessaan, lyijy vaikuttaa myös sikiön kehitykseen.

”Lapsille ei ole mitään turvallisia raja-arvoja, mitä lyijyyn tulee”, Hanna-Attisha sanoo.

Elimistöön kertyvä lyijy on salakavala aine, sillä se näkyy verikokeissa vain noin 30 päivää. Aiempaa altistumista ei voi sen jälkeen havaita verestä. Lyijy ei kuitenkaan poistu elimistöstä vaan kertyy luihin, hampaisiin ja pehmytkudokseen.

Tieto vesijohtoveteen päätyneestä lyijystä johti paikallisvaaleissa siihen, ettei vettä televisiossakin puolustanutta pormestari Wallingia enää valittu jatkokaudelle.

”Näin jälkikäteen voin sanoa, että kadun ihan kaikkea. Aina siitä saakka, kun vaihdoimme vesilähdettä. Rahalla ei voi mitata yhteisölle ja sen lapsille koitunutta vahinkoa, joka olisi ollut täysin vältettävissä ”, Walling sanoi CNN:lle.

Säästö, joka syntyi siitä, että jokivedessä päätettiin olla käyttämättä korroosionestoainetta vaikka sekä liittovaltion laki että ennalta tehty kartoitus sitä vaativat, oli sata dollaria päivässä.

Nyt kaikkia Flintissä asuvia alle kuusivuotiaita lapsia tullaan hoitamaan lyijylle altistuineina, Detroit Free Press -lehti kertoo. Heitä on kaupungissa tilastojen mukaan 8 657. Sen lisäksi ovat syntymättömät lapset. Päätös tehtiin tohtori Hanna-Attishan esityksestä.

Obaman hätätilajulistus tuo hieman helpotusta runsaan 100 000 asukkaan pikkukaupungille, sillä se tarkoittaa liittovaltiolta viiden miljoonan dollarin eli noin 4 600 000 euron avustusta kaupungille.

Flintin vesikriisi ja ihmisten hätä kiinnittää Yhdysvalloissa laajempaa huomiota. Muun muassa laulaja Cher on järjestänyt kaupungille avustuskampanjan, jonka myötä asukkaille on toimitettu jo 181 000 vesipulloa. Yhteisöpalvelu Twitterissä hän kannustaa myös muita tähtiä auttamaan.

Vesikriisiä seuraa huolestuneena myös Flintistä kotoisin oleva palkittu dokumentaristi Michael Moore. Lauantaina hän osallistui kaupungissa järjestettyyn mielenosoitukseen, jossa vaadittiin Michiganin kuvernöörin Rick Snyderin eroa ja pidättämistä ongelmien vähättelyn vuoksi.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat