Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Järjestö: 62 miljardööriä omistaa saman verran kuin puolet maailman väestöstä

Prosentilla jo saman verran varallisuutta kuin kaikilla muilla yhteensä, laskee Oxfam.

Ulkomaat
 
Suzanne Plunkett / Reuters
Microsoftin perustajiin kuuluvan Paul Allenin jahti oli ankkuroituna Lontoossa 2012.
Microsoftin perustajiin kuuluvan Paul Allenin jahti oli ankkuroituna Lontoossa 2012. Kuva: Suzanne Plunkett / Reuters

Avustusjärjestö Oxfamin mukaan 62 ihmisellä on nyt saman verran varallisuutta kuin mitä maailman väestön köyhemmällä puoliskolla yhteensä eli 3,6 miljardilla ihmisellä.

Kuilu rikkaimpien ja köyhimpien välillä on kasvanut Oxfamin mukaan viime vuosina, kun köyhimmät ovat köyhtyneet ja rikkaimmat rikastuneet. 2010 tarvittiin vielä 388 miljardöörin omaisuus, jotta se olisi vastannut maailman väestön köyhemmän puoliskon varallisuutta. Järjestön laskemien mukaan viime vuonna toteutui ennuste, jonka mukaan yksi prosentti maailman väestöstä omistaa enemmän kuin kaikki muut yhteensä.

”Sitä ei voi hyväksyä, että puolet maailman väestöstä omistaa saman verran kuin pieni ryhmä maailman superrikkaita. Heidän määränsä on niin pieni, että he mahtuisivat yhteen linja-autoon”, totesi Oxfamin johtaja Mark Goldring järjestön tiedotteessa.

Järjestö vaatii tiukkaa puuttumista epätasa-arvon kehittymiseen. Oxfamin mukaan rikkaat ovat päässeet rikastumaan osin veroparatiisien avulla.

”Veroparatiisien aikakausi on lopetettava. Ne ovat mahdollistaneet sen, että rikkaat yksilöt sekä monikansalliset yhtiöt ovat välttäneet yhteiskunnalliset velvollisuutensa rahoja piilottamalla”, Goldring totesi.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat