Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Mikroblogipalvelu Twitterin ongelmat johtuivat ohjelmistopäivityksestä

Twitter perui koodipäivityksen ja sai palvelun toimimaan jälleen normaalisti. Mikroblogipalvelu toimi katkonaisesti koko tiistaipäivän.

Ulkomaat
 

Mikroblogipalvelu Twitterin ongelmat johtuivat ohjelmistokoodin päivittämisestä, yhtiö kertoi tiistaina illalla.

Yhtiö kertoi Suomen aikaa kello kahdeksan jälkeen, että päivitys on peruttu, ja palvelu toimii jälleen normaalisti.

Twitter yski tiistaina ympäri maailmaa. Palvelu lakkasi toimimasta noin kello 10.20 aamupäivällä Suomen aikaa, ja toiminnassa oli katkoksia päivän mittaan.

Twitter itse ilmoitti, että ”joillakin käyttäjillä on paraikaa ongelmia Twitteriin pääsyssä. Olemme tietoisia ongelmasta ja etsimme siihen ratkaisua.”

Tiistain mittaan Twitterin suosituimmaksi aihetunnisteeksi nousi #twitterdown.

Yhtiöllä on ollut ongelmia palvelun toimivuudessa myös viime maanantaina ja perjantaina, yhtiö kertoo Twitter Support -tilillään.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat