Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Perhe ja rakastettu jäivät taakse Libanoniin

Jusuf Ashkar, 27, pakenee kotimaansa näkö­alattomuutta

Ulkomaat
 
Kalle Koponen
Libanonilainen Jusuf Ashkar.
Libanonilainen Jusuf Ashkar. Kuva: Kalle Koponen

Izmir

Turkin länsirannikolla sijaitsevassa miljoonakaupungissa Izmirissä on monenlaisia pakolaisia.

Pääkadun varrella näkyy rääsyihin pukeutuneita perheitä, jotka ovat paenneet sotaa Syyriasta tai Irakista. He eivät suostu puhumaan, koska pelkäävät salakuljettajien suuttuvan.

Silmistä paistaa pelko ja hämmentyneisyys. Pian heidät sullotaan lapsineen aivan liian täysiin kumiveneisiin.

Sitten on sellaisia kuin Jusuf Ashkar, 27-vuotias englanninkielen opettaja Libanonista.

Ashkar on yksi niistä, joita jotkut saattaisivat Suomessa kutsua halventavasti elintasopakolaisiksi. Hän on kyllästynyt kotimaansa näköalattomuuteen ja jatkuviin ongelmiin. Siksi hän päätti lähteä kotikylästään.

”Olen korkeasti koulutettu, teen kovasti töitä ja elän hyvin. Mutta minulla ei ole mitään tulevaisuutta”, hän kertoo.

Istumme Izmirin liepeillä sijaitsevassa ravintolassa. Kello lähestyy puoltayötä. Ashkarin seurue tappaa aikaa pelaamalla korttia.

Muutaman tunnin kuluttua on aika lähteä kohti rantaa. Merimatka pelottaa häntä. Saksaan lähteneet kaverit ovat kertoneet, että tärkeintä on hankkia hyvä vene.

”Se on ainoa huolemme. Olen maksanut moottorivenematkasta yli 2 000 dollaria. Meitä tulee veneeseen ehkä 15 ihmistä.”

Ashkar tietää, että paikka kumiveneessä, jossa saattaa olla yli 50 pakolaista, maksaisi 600–700 dollaria.

”Monilla ei ole varaa parempaan veneeseen. Ei minullakaan oikeastaan ollut, mutta oli pakko kerätä rahat. Ainakin olen turvassa merellä.”

Hän toivoo, että Euroopan maat myöntäisivät pakolaisille viisumeja. Silloin vaaralliselta venematkalta vältyttäisiin.

Saksaan tai Ruotsiin. Niihin Ashkar haluaa, sillä hän uskoo niiden olevan parhaita paikkoja pakolaisille.

”Elämä on siellä parempaa. Ihmisarvoa kunnioitetaan.”

Hän tietää, ettei matka tule olemaan helppo. Kalliin venematkan jälkeen rahaa on jäljellä hyvin niukasti.

”Olen kuullut kyllä vaikeuksista. Kylmyydestä ja nälästä. Siitä, että välillä joutuu nukkumaan kadulla. Haluan silti lähteä. Haluan paremman elämän.”

Puhelin pärisee pöydällä pariinkin otteeseen. Tyttöystävä soittaa.

”Pitäisikö vastata? Puhuin hänelle vasta tunti sitten”, hän hymyilee.

Vaikeinta oli läheisten hyvästeleminen.

”Se on ainoa asia, jota ajattelemme.

”Se on raskainta.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat