Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Lumikaaos Kaukoidässä: 90 000 ihmistä jumissa lomasaarella Etelä-Koreassa, lämpö hiipui Thaimaassakin

Taiwanissa kylmyys on tappanut yli 90 ihmistä.

Ulkomaat
 
REUTERS
Poliisit harjoittelivat talvisäässä Shenyangissa Liaoningin maakunnassa Koillis-Kiinassa lauantaina.
Poliisit harjoittelivat talvisäässä Shenyangissa Liaoningin maakunnassa Koillis-Kiinassa lauantaina. Kuva: REUTERS

Lähes 90 000 ihmistä on jäänyt loukkuun Jejun lomasaarelle Etelä-Koreassa, kun pahimmat lumisateet 30 vuoteen ovat pitäneet lentoaseman suljettuna maanantaina kolmatta päivää.

Lentoja on peruttu yli tuhat, ja tuhannet ihmiset ovat yöpyneet Jejun lentoasemalla koittaen pysytellä lämpimänä huopien ja pahvilaatikoiden avulla, kertoo uutistoimisto AFP.

Jejulla pakkanen yltyi yli kuuteen asteeseen. Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa pakkasta oli 18 astetta, eniten 15 vuoteen.

REUTERS
Lumi peitti Jejun lomasaaren kansainvälisen lentoaseman Etelä-Koreassa.
Lumi peitti Jejun lomasaaren kansainvälisen lentoaseman Etelä-Koreassa.

Poikkeuksellisen kylmä sää on piinannut Kaukoitää laajemminkin.

Trooppisessa Taiwanissa pääkaupunki Taipein lämpötila laski viikonloppuna neljään asteeseen. Maassa on kuollut kylmyyden takia yli 90 ihmistä, pääasiassa vanhuksia, kertoivat paikalliset tiedotusvälineet AFP:n mukaan.

Toisaalta harvinaiset lumisateet ovat saaneet ihmiset joukoittain Yangmingshanin kansallispuistoon ihastelemaan näkyä.

Vielä etelämpänä Hongkongissa koulut ja päiväkodit pysyivät maanantaina suljettuna, kun lämpötila painui kolmeen asteeseen, kylmimmäksi lähes 60 vuoteen, kertoo AFP. Hongkongin kupeessa Guangzhoussa on satanut lunta.

Kiinassa yhteensä 24 säähavaintoasemalla on mitattu tilastohistorian kylmyysennätys, Ergunissa Sisä-Mongolian autonomisella alueella mitattiin peräti 46,8 pakkasastetta.

Japanissa eteläisellä Okinawan saarella on satanut räntää, paikallisten tiedotusvälineiden mukaan ensimmäistä kertaa koskaan.

Japanissa on satanut enimmillään toista metriä lunta, ja ympäri maata on peruttu yli 600 kotimaanlentoa, kertoo Japanin yleisradioyhtiö NHK. Lumisade on aiheuttanut ainakin neljän ihmisen kuoleman.

Myös Bangkokissa paikalliset kaivoivat takit kaapeistaan, kun lämpötila laski sunnuntaina 16 asteeseen. Thaimaan pääkaupungissa on hyvin harvoin alle 20:tä astetta.

Myös suositussa lomakohteessa Pattayassa Bangkokin eteläpuolella on ollut epätavallisen viileää. Maanantaina lämpötila nousi vain hieman yli 20 asteen.

Hanoissa Vietnamissa mitattu kuuden asteen lämpötila on paikallisten tiedotusvälineiden mukaan kylmintä noin 20 vuoteen.

BOBBY YIP / REUTERS
Patikoimassa ollut nainen esitteli nollan alle painunutta lämpömittarin lukemaa Tai Mo Shanilla, Hongkongin korkeimmalla vuorella yli 900 metrin korkeudessa sunnuntaina.
Patikoimassa ollut nainen esitteli nollan alle painunutta lämpömittarin lukemaa Tai Mo Shanilla, Hongkongin korkeimmalla vuorella yli 900 metrin korkeudessa sunnuntaina.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat