Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ruotsi aikoo käännyttää 60 000–80 000 turvapaikanhakijaa

Maasta poistettavat ovat viime vuonna saapuneita, joiden turvapaikkahakemus on hylätty.

Ulkomaat
 
Matkaajat Tanskan rajatarkastuksista: Sotku syö aikaa ja työpaikkoja
Matkaajat Tanskan rajatarkastuksista: Sotku syö aikaa ja työpaikkoja
Ruotsi alkoi vaatia henkilöllisyyspapereita jo Tanskan puolella turvapaikanhakijoiden määrän rajoittamiseksi. Tanska kertoi oitis, että se aloittaa rajatarkastukset Saksan rajalla. Kööpenhaminan asemalla moni pelkää tarkastusten seurauksia työmatkaliikenteessä. Tiukalla turvapaikkalinjalla on myös ymmärtäjänsä. Toimittaja: Elina Kervinen, kuvaus: Jacob Crawford.

Ruotsissa hallitus on antanut maahanmuuttoviranomaiselle ja poliisille tehtäväksi valmistella kymmenientuhansien viime vuonna turvapaikkaa hakeneiden käännytystä maasta.

Noin 163 000 ihmistä haki viime vuonna turvapaikkaa Ruotsista, ja hallitus laskee nyt, että noin puolet heistä saa kielteisen päätöksen. Asiasta kertoi sisäministeri Anders Ygeman Dagens Industrin haastattelussa.

”Uskon, että kyse on noin 60 000 ihmisestä, mutta kyse voi olla myös noin 80 000:sta”, Ygeman sanoi.

Määrä on poikkeuksellisen suuri suuren tulijamäärän takia. Käännytettävien osuus sen sijaan vastaa suurin piirtein edellisten vuosien osuutta.

Kymmenientuhansien käännyttäminen on suuri operaatio. Jos kaikki lähtisivät maasta, olisi kyse noin 200 ihmisestä joka päivä. Ygeman sanoo, että vastaisuudessa käännytyksiin voitaisiin käyttää tilauskoneita, kun tähän mennessä käännytykset on pitkälti tehty reittilennoilla.

Hän toteaa myös, että on merkittävä riski, että suuri joukko käännytettävistä katoaa ennen kuin päätös saadaan pantua toimeen.

Pakolla tehtävistä käännytyksistä vastaavalta poliisilta käännytykset vaativat yhä suurempia resursseja. Jo nyt esimerkiksi rajatarkastukset työllistävät poliisia huomattavasti.

”Tulevina vuosina rajapoliisin henkilökunta kasvaa nykyisestä tuhannesta kaksinkertaiseksi”, sanoo Ruotsin rajapoliisin johtaja Patrik Engstöm DI:lle.

Se, että Ruotsin toivomat lukemat toteutuvat, ei ole lainkaan varmaa. Osaan maista, esimerkiksi Irakiin, pakolla palauttaminen onnistuu nykyisin vain harvoin.

Maahanmuuttoviraston Ruotsin radiolle tekemän arvion mukaan noin kolmannes tapauksissa on sellaisia, joissa käännytys on todellisuudessa vaikea panna toimeen.

Turvapaikanhakijoita saapuu Eurooppaan yhä suurin joukoin. YK:n mukaan Kreikkaan on saapunut tänä vuonna jo yli 46 000 ihmistä. Yli 170 on kuollut vaarallisella merimatkalla maahan.

Ruotsiin tulijoiden määrä on kuitenkin vähentynyt huomattavasti. Syksyn kiivaimpina viikkoina Ruotsiin tuli noin 10 000 turvapaikanhakijaa. Tällä hetkellä luku on maahanmuuttoviraston mukaan vajaat 800.

Osin vähennys syksystä johtunee viilenneistä säistä. Ruotsi on myös kiristänyt huomattavasti turvapaikkapolitikkaansa. Se aloitti väliaikaiset rajatarkastuksen marraskuussa ja henkilöllisyystarkastukset julkisissa liikennevälineissä jo Tanskan puolella tammikuussa. Tämä tarkoittaa, ettei ilman asianmukaisia papereita enää pääse ylittämään rajaa ja siten hakemaan turvapaikkaa.

Antti Hämäläinen
Ruotsi on kiristänyt vuoden sisään toistuvasti turvapaikkapolitiikkaansa. Marraskuussa alkoivat rajatarkastukset Kööpenhaminasta tulevissa junissa (kuvassa). Keskiviikkona tuli ilmoitus siitä, että Ruotsi aikoo poistaa tänä vuonna maasta jopa 80000 turvapaikanhakijaa, joiden hakemus on hylätty.
Ruotsi on kiristänyt vuoden sisään toistuvasti turvapaikkapolitiikkaansa. Marraskuussa alkoivat rajatarkastukset Kööpenhaminasta tulevissa junissa (kuvassa). Keskiviikkona tuli ilmoitus siitä, että Ruotsi aikoo poistaa tänä vuonna maasta jopa 80000 turvapaikanhakijaa, joiden hakemus on hylätty.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat