Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

FT: Bryssel uhkaa erottaa Kreikan määräajaksi Schengen-alueesta – syynä Kreikan vaikeudet valvoa maahanmuuttoa

Kreikalla on kolme kuukautta aikaa panna rajatarkastukset kuntoon lupaamallaan tavalla. Kreikka syyttää EU:ta kyvyttömyydestä luoda toimivaa taakanjakojärjestelmää.

Ulkomaat
 
Kalle Koponen / HS
Noin 50 aikuista ja lasta lähti kumiveneellä Turkin rannikolta kohti Kreikalle kuuluvaa Lesboksen saarta viime viikolla.
Noin 50 aikuista ja lasta lähti kumiveneellä Turkin rannikolta kohti Kreikalle kuuluvaa Lesboksen saarta viime viikolla. Kuva: Kalle Koponen / HS

Bryssel varoitti keskiviikkona Kreikkaa, että se voidaan sulkea määräajaksi Schengen-alueesta, ellei Kreikka pane siirtolaisten ja pakolaisten rekisteröintiä kuntoon. Kreikalla on aikaa kolme kuukautta.

Varoituksen antoi EU-komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis. Sen perustana oli EU:n raportti, joka paljastaa vakavia puutteita siirtolaisten rekisteröinnistä kolmella Kreikan saarella ja Turkin-vastaisella maarajalla.

Asiasta kertoi talouslehti Financial Times.

Kreikalle annettu varoitus on ensimmäinen askel prosessissa, joka voi johtaa väliaikaiseen sulkemiseen Schengen-alueesta korkeintaan kahden vuoden määräajaksi.

”Kreikan viranomaiset toimivat suuren paineen alla. Mutta raportti kertoo, että Kreikalla ei ole tehokasta tunnistus- ja rekisteröintimenetelmää.”, Dombrovskis sanoo FT:ssä.

”Tulijoiden sormenjälkiä ei tallenneta järjestelmällisesti, eikä matkustusasiakirjojen aitoutta tarkasteta tai verrata niitä turvallisuustietokantoihin järjestelmällisesti.”

Schengen-sääntöjen mukaan Kreikalla on kolme kuukautta aikaa panna rajatarkastukset kuntoon. Sen jälkeen EU:lla on oikeus aloittaa rajatarkastukset.

Varoitus kertoo siitä, että EU ei halua luopua Schengenistä kokonaan, vaan yrittää saada järjestelmän toimimaan. Uhkaus on siksi nähtävä viimeisenä painostuskeinona Alexis Tsiprasin hallitukselle, jotta se panisi tarkastukset kuntoon.

Kreikka on toistuvasti ylittänyt itse asettamansa määräajat. Se lupasi panna tarkastuksen kuntoon ja perustaa siirtolaisten järjestelykeskukset neljälle itäisen Egeanmeren saarelle viime vuoden loppuun mennessä.

Järjestelykeskus on nyt vain Lesboksen saarella, johon saapuu tulijoista noin puolet. Kolmella pienemmällä saarella on väliaikaisjärjestelyjä, ja ainakin yksi Pariisin terrori-iskun tekijöistä pääsi Eurooppaan Leroksen saaren kautta.

Kreikan apulaismaahanmuuttoministeri Ionnis Mouzalas myönsi, että raportin tiedot ovat pääosin oikeat ja että Kreikalla on ollut vaikeuksia keskusten perustamisessa. Hän kuitenkin sanoi, että EU yrittää syyttää kaikista pakolaiskriisin ongelmista Kreikkaa.

Kreikan hallituksen tiedottaja Olga Gerovassili syytti FT:ssä puolestaan Turkkia, joka ei ole pyrkinyt rajoittamaan siirtolaisvirtaa.

Gerovassili huomautti myös, että EU ei ole onnistunut esittämään suunnitelmaa siitä, miten Kreikalle koituvaa taakka voitaisiin jakaa EU-maiden kesken.

”Kreikka ylittää itsensä velvollisuuksiensa hoitamisessa. Me odotamme, että muut tekisivät samoin.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat