Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

”Poikani luuli lentokoneen syöksyneen maahan”

Ainakin kymmenen kuoli ja 80 loukkaantui junien nokkakolarissa Saksassa – mustat laatikot löytyivät

Onnettomuuspaikalta on löytynyt jo kaksi mustaa laatikkoa – kolmatta etsitään

Ulkomaat
 
http://static-gatling.nelonenmedia.fi/file/sites/default/files/img/36fb37100c76c09c818b200317c881c3065a17a7-hs_junaonnettomuus_saksa_2.jpg
Turmajunien uhreja siirrettiin helikopterilla Saksassa
Kahden lähijunan törmäyksessä kuoli useita ja loukkaantui noin sata Saksassa. Pelastustyöt tapahtuivat ahtaassa paikassa, joten uhreja jouduttiin siirtämään helikopterilla turmapaikalta. Kuva: Reuters

Ainakin kymmenen ihmistä on kuollut ja 80 loukkaantunut junaonnettomuudessa Etelä-Saksassa, paikallinen poliisi kertoo. Loukkaantuneista ainakin yhdeksän on kriittisestä tilassa.

Saksalaisen uutistoimiston DPA:n mukaan yksi matkustajista oli vielä keskiviikkonakin kateissa.

Molemmissa junissa oli onnettomuushetkellä yhteensä 150 ihmistä.

Junan kolmesta mustasta laatikosta kaksi on jo löytynyt, Guardian-lehti kertoo. Saksan liikenneministeri Alexander Dobrindtin mukaan mustat laatikot todennäköisesti paljastavat onnettomuuden syyn.

”Täällä näyttää kauhistuttavalta. Oli järkyttävää nähdä, kuinka junat olivat paiskautuneet toisiinsa. Juna oli porautunut toisen sisään”, hän kuvaili tiedotustilaisuudessa.

Ministeri arvioi, että junien on täytynyt matkustaa erittäin lujaa vauhtia. Nopeusrajoitus rataosuudella on 100 kilometriä tunnissa.

Süddeutsche Zeitungin luotettavasta lähteestä saamien tietojen mukaan junaonnettomuuden takana olisi ihmisen tekemä virhe. Se on ilmeisesti tehty liikenteenohjauksessa. Poliisi on sanonut, että kaikki tutkintalinjat ovat yhä auki.

Poliisin edustaja Stefan Sonntag vahvistaa uutistoimisto AP:lle, että kyseessä oli paikallisjunien nokkakolari. Molempiin suuntiin kulkevat junat käyttävät paikalla samaa raidetta. Tapahtuneen syy on epäselvä.

Epäselvää on myös, johtuiko onnettomuus teknisestä vai inhimillisestä virheestä. Iltapäivän tiedotustilaisuudessa puhunut liikenneministeri Alexander Dobrindt sanoi, että junat törmäsivät toisiinsa todennäköisesti suurella nopeudella.

Törmäyksessä toinen juna suistui raiteilta ja useita vaunuja kaatui.

Onnettomuus tapahtui mutkassa, jossa normaali nopeus on noin 100 kilometriä tunnissa. Liikenneministerin mukaan näyttää siltä, etteivät junat ehtineet huomata toisiaan.

Rataosuudella, kuten kaikkialla Saksan rataverkossa, on käytössä varoitusjärjestelmä, jonka olisi pitänyt estää törmäys.

PZB 90 -nimisen turvajärjestelmän olisi pitänyt aloittaa automaattinen jarrutus, kun juna kulkee radalla väärään suuntaan tai punaista päin, uutistoimisto AFP kertoo.

Süddeutsche Zeitungin haastatteleman viranomaisen mukaan järjestelmä tarkastettiin onnettomuusraiteella viime viikolla. Silloin kaikki oli kunnossa.

Liikenneministerin mukaan kolmesta mustasta laatikosta kaksi on saatu talteen onnettomuustutkintaa varten.

Onnettomuus tapahtui hieman ennen seitsemää aamulla paikallista aikaa Bad Aiblingin lähistöllä Baijerin osavaltiossa, noin 60 kilometriä Münchenistä kaakkoon. Bad Aibling on tunnettu kylpylöistään.

Suomen ulkoministeriön mukaan onnettomuusjunissa ei tiettävästi ollut suomalaisia.

Onnettomuuspaikan lähellä asuva Michaela Grimm kuuli, kun onnettomuus tapahtui.

”Pamahdus oli niin kova, että poikani luuli lentokoneen syöksyneen maahan”, lehmätilaa pitävä Grimm kertoo puhelimitse HS:lle. Maatila sijaitsee muutaman sadan metrin päässä onnettomuuspaikalta.

Vain viisi minuuttia pamauksen jälkeen hän kuuli ensimmäisen ambulanssin saapuvan paikalle. Grimm uskoo, että junissa oli tavallista vähemmän matkustajia karnevaalin vuoksi.

”Monet ovat lomalla karnevaalin takia. Luulen, että junissa oli tavallista vähemmän koululaisia.”

Pelastustöitä vaikeuttaa onnettomuuspaikan hankala sijainti. Toisella puolella raidetta on metsää ja toisella puolella joki.

http://static-gatling.nelonenmedia.fi/file/sites/default/files/img/910d900c9d21516d55c4d67a506aba4c6247c554-hs_junaonnettomuus.jpg
Palomiehet pelastivat ihmisiä rusentuneista junista Saksassa
Kaksi paikallisjunaa törmäsi toisiinsa Baijerissa tiistaina. Useita ihmisiä kuoli ja yli sata loukkaantui. Kuva: Reuters

Liikenteen turvallisuusviraston Trafin raideliikennejohtaja Yrjö Mäkelä kertoo, että liikenteenohjausjärjestelmän mahdollisessa vikatilanteessa lähtökohtana on liikenteen pysäyttäminen.

”Pitää kuitenkin muistaa, että kaikki, mikä on ihmisen tekemää, voi rikkoutua tai toimia toisin kuin on suunniteltu”, hän sanoo.

Hänen mukaansa Suomessa raideliikenteen ohjausjärjestelmissä ei ole havaittu merkittävästi ongelmia.

Saksan pahin junaturma toisen maailmansodan jälkeisenä aikana sattui Escheden kylän liepeillä Ala-Saksin osavaltiossa vuonna 1998. Pyörän murtuminen suisti luotijunan raiteiltaan, mikä johti 101 ihmisen kuolemaan.

Euroopan viime vuosien pahimmassa raideliikenneonnettomuudessa kuoli 79 ihmistä, kun luotijuna suistui raiteilta ylinopeuden takia Santiago de Compostelassa Espanjassa vuonna 2013.

Vuonna 2006 Montenegrossa Biočen kylän lähellä kuoli 45 ihmistä, kun juna suistui rotkoon jarrujärjestelmän rikkoutumisen takia.

MICHAEL DALDER / Reuters
Pelastusmiehet siirtävät onnettomuudessa loukkaantunutta junavaunusta.
Pelastusmiehet siirtävät onnettomuudessa loukkaantunutta junavaunusta.
MICHAEL DALDER / Reuters
Pelastusmiehet kuljettivat loukkaantuneita helikopteriin.
Pelastusmiehet kuljettivat loukkaantuneita helikopteriin.
MICHAEL DALDER / Reuters
Pelastusmiehiä onnettomuuspaikalla.
Pelastusmiehiä onnettomuuspaikalla.
MICHAEL DALDER / Reuters
Pelastusmiehistöä onnettomuuspaikalla.
Pelastusmiehistöä onnettomuuspaikalla.
MICHAEL DALDER / Reuters
Pelastusajoneuvot odottelivat joen rannalla loukkaantuneiden kuljetusta paikalta.
Pelastusajoneuvot odottelivat joen rannalla loukkaantuneiden kuljetusta paikalta.
MICHAEL DALDER / Reuters
Pelastushelikopterit saapuivat onnettomuuspaikalle evakuoimaan loukkaantuneita.
Pelastushelikopterit saapuivat onnettomuuspaikalle evakuoimaan loukkaantuneita.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat