Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Mikä yhdistää Trumpia ja Sandersia?

Ulkomaat
 

Äkkiseltään katsottuna New Hampshiren esivaalin voittajat Bernie Sanders ja Donald Trump ovat poliittisen janan vastakkaisissa päissä.

Sosialisti Sanders haluaa viedä Yhdysvaltoja pohjoismaisen hyvinvointivaltion suuntaan. Hänen kannattajansa ovat nuoria, koulutettuja, vapaamielisiä kaupunkilaisia.

Miljardööri Trump taas uhoaa tekevänsä Yhdysvalloista jälleen suuren ja mahtavan. Hänen kannattajansa ovat vanhempia, kouluttamattomia, pienituloisia maalaisia.

Mutta kuunnelkaapa, miten heidän kannattajansa puhuvat.

”Pidän siitä, että hän ei ota rahaa eturyhmiltä. Tavalliset poliitikot ovat riippuvaisia yritysten tuesta, mutta hän on järjestelmän yläpuolella”, sanoo markkinointialan työntekijä Kevin Hart, 45, Manchesterissa. Hän puhuu Trumpista mutta voisi yhtä hyvin tarkoittaa Sandersia.

”Tässä maassa ihmiset saattavat tehdä kahta 40 tunnin työviikkoa eivätkä silti tule toimeen. Rikkain yksi prosentti pyörittää maata. Haluan, että hän tuo meille muille amerikkalaisen unelman takaisin”, sanoo vanhainkodin työntekijä Mary Ladd, 57, Concordissa. Hän puhuu Sandersista mutta voisi yhtä hyvin tarkoittaa Trumpia.

Sandersin ja Trumpin kannattajia yhdistää katkeruus siitä, että kovallakaan työllä ei enää välttämättä tule toimeen. Uusi varallisuus keskittyy rikkaimmille. Keskiluokan palkat eivät pysy elinkustannusten perässä. Kalliskaan koulutus ei takaa hyvää työpaikkaa. Perinteiset poliitikot tuntuvat varjelevan vain omaa etuaan.

Molemmat myös pitävät Yhdysvaltain sisäisiä ongelmia tärkeämpänä kuin ulkopolitiikkaa.

Trumpin kannattajien katkeruus suuntautuu siirtolaisiin, Sandersin kannattajien taas Wall Streetiin ja vaalirahoitusjärjestelmään. Molemmat pilkkaavat Bushien ja Clintonien kaltaisia poliitikkoklaaneja, jotka säilyttäisivät asiat melko lailla ennallaan.

On aika kokeilla jotain aivan muuta.

Yksi tuttavani ihmetteli kerran, miksi amerikkalaiset köyhät eivät nouse barrikadeille. Jokainen Uber-kuski ja siivooja tuntuu uskovan lujasti siihen, että ponnistelemalla rikastuu vielä.

”Yhdysvalloissa köyhät eivät pidä itseään riistettyinä työläisinä vaan väliaikaisesti nolattuina miljonääreinä”, kirjoitti kanadalainen Ronald Wright.

Nyt tuo usko on murtumassa. Pian selviää, johtaako se kapinaan.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat