Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Zikaviruksen sitkeyden mahdollinen syy: kyky piilotella immuuni­järjestelmän ulottumattomissa

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat havainneet zikavirusta potilaan siemennesteessä 62 päivää tartunnan saamisen jälkeen.

Ulkomaat
 
MARIANA BAZO / Reuters
Perun pääkaupungissa Limassa jaettiin perjantaina tietoa zikaviruksesta ja muista hyttysten levittämistä taudeista.
Perun pääkaupungissa Limassa jaettiin perjantaina tietoa zikaviruksesta ja muista hyttysten levittämistä taudeista. Kuva: MARIANA BAZO / Reuters

Tutkijoilla on vielä runsaasti avoimia kysymyksiä zikaviruksen perimmäisestä luonteesta. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että yksi syy epidemian leviämiseen on viruksen kyky säilyä ihmiskehon immuunijärjestelmän ulkopuolella.

Uutistoimisto Reuters kertoo, että yhdysvaltalaiset tutkijat ovat havainneet zikavirusta potilaan siemennesteessä 62 päivää tartunnan saamisen jälkeen.

Yhdysvaltain kansallisen allergia- ja infektiotauti-instituutin johtajan, tohtori Anthony Faucin mukaan on ollut jo aiemmin selvää, että virus pysyy verenkierrossa enintään kymmenen päivää, mutta nyt yritetään selvittää, voiko se säilyä tämän jälkeen muuallakin kuin siemennesteessä.

CARLOS BARRIA / Reuters
Anthony Fauci
Anthony Fauci

”Nämä kaikki ovat asioita, joihin on perehdyttävä tarkkaan luonnontieteessä ja tapaus-verrokkitutkimuksissa.”

Faucin mukaan zikaviruksen sitkeys kehossa muistuttaa vuoden 2014 ebolaepidemiasta, jolloin havaittiin ebolaviruksen säilyvän silmän nesteissä ja siemennesteessä kuukausia.

Joillain kehon osilla, kuten aivoilla, kiveksillä ja istukalla, on ”erioikeudet”, jotka estävät immuunijärjestelmää puuttumasta niihin kohdistuviin ulkopuolisiin hyökkäyksiin tärkeiden kudosten suojelemiseksi. Tämä tarkoittaa kuitenkin, että näihin osiin pesiytyvistä viruksista on vaikea päästä eroon.

Tohtori Faucin mukaan ei ole aivan yllättävää, että zikavirusta on havaittu siemennesteestä: ainakin kahdessa tähänastisessa tapauksessa zikaviruksen uskotaan levinneen seksin välityksellä.

Lisäksi tiedossa on tapaus, jossa zikaviruksen saaneen naisen vakavasti aivovaurioisen sikiön aivoista löytyi merkittävässä määrin zikavirusta. Tutkijat uskovat viruksen pystyneen paitsi säilymään myös kahdentumaan sikiön aivoissa.

Zikaviruksen on uskottu tähän mennessä liittyvän muun muassa vauvojen lisääntyneeseen mikrokefaliaan eli pienipäisyyteen Etelä-Amerikassa.

Lisäksi zikaviruksen on arveltu olevan tekemisissä Guillain–Barrén oireyhtymän kanssa, joka on ääreishermostoa vaurioittava äkillinen autoimmuunisairaus.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat