Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Trilleri päättyi sopuun – näistä asioista Britannia ja muu EU sopivat

Sipilän mukaan lopputulos oli Britannian kannalta hyvä. Nyt alkaa Britannian matka kohti EU-kansanäänestystä.

Ulkomaat
 
Britannia ja EU pääsivät sopimukseen
Britannia ja EU pääsivät sopimukseen
Britannia ja Euroopan unioni ovat päässeet sopimukseen, jonka pohjalta Britannian pääministeri David Cameron suosittelee maanmiehilleen EU:ssa pysymistä. Lopullisen päätöksen tekevät maan kansalaiset äänestyksessä. Kuva: Reuters/CCTV.

Bryssel/Helsinki

Britannia ja muut EU maat pääsivät myöhään perjantaina yhteisymmärrykseen sopimuksesta, jonka pohjalta Britannian pääministeri David Cameron aloittaa kampanjan Britannian EU-jäsenyyden säilyttämiseksi.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk twiittasi sovun löytämisestä hieman ennen puoltayötä Suomen aikaa.

Cameron esittelee parhaillaan sopimusta hallitukselleen, minkä jälkeen hänen on määrä astua median eteen. HS näyttää Cameronin esiintymisen suorana.

Perjantain tiedotustilaisuudessa Cameron kertoi olevansa hyvin tyytyväinen sopimukseen.

”Minusta tämä on riittävä sopimus sille, että voin suositella Britannian pysymistä osana Euroopan unionia”, Cameron totesi.

Britit äänestävät todennäköisesti jo kesäkuussa siitä, onko Britannia EU:n jäsen jatkossakin.

 

Mitä Britannia sai?

 Britannia saa oikeuden rajoittaa Britanniaan töihin tulevien EU-kansalaisten sosiaalitukia enintään seitsemän vuoden ajanjaksolla. Rajoitus voidaan ottaa käyttöön, jos Britanniaan saapuu ”poikkeuksellisen” paljon maahanmuuttajia.

 Muiden EU-kansalaisten saamien mutta toiseen maahan maksettavien lapsilisien rajoittaminen tulee kaikille jäsenmaille mahdolliseksi vuodesta 2020 alkaen.

 Sopimukseen tuli selvä maininta siitä, että EU:n ei tarvitse kulkea kohti entistä tiukempaa yhdentymistä.

 Sopimuksen mukaan EU:n lakiehdotukset voi kaataa, jos niitä vastustaa 28 jäsenmaan parlamenteista vähintään 55 prosenttia.

 Britannia sai myös sisällöltään monitulkintaisen lupauksen siitä, että sen liike-elämä ei joudu syrjityksi, vaikka maa käyttää jatkossakin valuuttanaan puntaa.

 Helpoimmin neuvoteltuja Britannian vaatimuksia oli yhteisymmärrys siitä, että EU pyrkii helpottamaan yritysten vapaata kilpailua EU-alueen sisällä.

Cameronin mielestä neuvotteluissa on onnistuttu vahvistamaan Britannian itsenäisyyttä EU:sta ja luomaan puitteet, että maan on parasta pysyä osana 28 maan unionia.

”Tällaisia hetkiä on vain kerran sukupolvessa, Britannialla on nyt historiallinen hetki”, Cameron sanoi vedoten britteihin tulevassa kansanäänestyksessä.

 

Sipilä: Sopimus on Britannialle hyvä

Suomen pääministerin Juha Sipilän mukaan lopputulos oli hyvä Britannian kannalta.

”Sopimus on hyvä Britannialle, ja toivon että kyllä-leiri voittaa”, Sipilä sanoi huippukokouksen päätyttyä ennen kotilennolle lähtöään.

Sipilä ei ottanut suoraa kantaa siihen, miksi yksi jäsenmaa – Britannia – saa erityiskohtelua 28 jäsenmaan unionissa. Hänen mielestään Britannian hyvittelyyn käytetty aika ei ollut suinkaan hukkaanheitettyä.

”Aikaa kannattaa käyttää näin ison maan mukana pitämiseksi EU:ssa, kyllä se sen arvoista oli.”

Sipilästä Britannia-sopu oli hyvin odotetun mukainen.

 

Kreikka järjesti yllätyksen

Britannian neuvottelut uudesta EU-suhteesta takeltelivat pitkään Brysselin EU-kokouksessa perjantaina, ja kymmenet valtionjohtajat joutuivat muuttamaan kotimatkasuunnitelmansa.

Alun perin sopimus oli tarkoitus rutistaa valmiiksi perjantaina aamupäivällä, mutta aikatauluja lykättiin myöhemmiksi lukuisia kertoja.

Kiistaa Britannian ja muiden EU-jäsenten kanssa syntyi monista asioista, kuten euroalueen ja euroon kuulumattoman Britannian suhteesta, tulevan kansanäänestyksen sitovuudesta, lapsilisistä ja Eurooppaa ravistelevasta pakolaiskriisistä.

Kreikka järjesti yllätyksen, kun maan pääministerin Alexis Tsiprasin kerrottiin uhanneen kaataa Britannia-sovun, jos muu EU ei ota huomioon maan pakolaistilannetta.

Tsipras oli vaatinut muilta jäsenmailta, ettei mikään niistä sulje rajojaan ennen maaliskuun alkua pidettävää Turkki-huippukokousta.

Sipilän mukaan Kreikka-kytkös ei ollut enää huippukokouksen loppuvaiheessa pöydällä. Jos Kreikalle on jotakin luvattu, on se tehty kahdenvälisissä neuvotteluissa.

Pakolaiskriisiä oli tarkoitus käsitellä normaalilla työillallisella torstaina, mutta sekin venyi, kun EU-johtajien tunteita kiihdytti sekä tilanteen yleinen kaoottisuus että Itävallan yllättävä päätös rajoittaa päivittäisten turvapaikanhakijoiden määrä 80 ihmiseen.

EU-komission mukaan Itävallan päätös on EU-lakien ja kansainvälisen oikeuden vastainen. Kreikka puolestaan pelkäsi, että Itävallan päätös saa aikaan dominoefektin rajojen tiukentamisessa ja jättää pakolaiset sumppuun Kreikan rajojen sisälle.

”En ole kreikkalaisia nähnyt, mutta heillä on aito huoli, että jäävät pussin perälle”, Sipilä totesi aiemmin perjantaina.

DYLAN MARTINEZ / Reuters
Seuraavaksi pääministeri David Cameron aloittaa kampanjan Britannian EU-jäsenyyden säilyttämiseksi.
Seuraavaksi pääministeri David Cameron aloittaa kampanjan Britannian EU-jäsenyyden säilyttämiseksi.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat