Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ranska pettyi vasemmisto­presidenttiin – ovea kolkuttaa kova oikeisto

Joukkotyöttömyys ja terrorismi ajavat Ranskan presidenttiä toimiin, jotka näyttävät kaikkea muuta kuin vasemmistolaisilta. Hollanden jatkoa toivoo enää harva, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Petja Pelli.

Ulkomaat
 
Caroline Blumberg Reuters
François Hollande vieraili Ranskan edellisen sosialistipresidentin François Mitterrandin haudalla tammikuussa Lounais-Ranskan Jarnacissa.
François Hollande vieraili Ranskan edellisen sosialistipresidentin François Mitterrandin haudalla tammikuussa Lounais-Ranskan Jarnacissa. Kuva: Caroline Blumberg Reuters

Kesäkuun 17. päivän ilta vuonna 2012 oli Pariisissa mukavan lämmin. Aurinko oli paistanut koko äänestyspäivän ajan, ja sosialistipuolueen päämajan sisäpihalla tungeksivat nuoret ja innostuneet ihmiset.

Sitten he alkoivat huutaa, suut ammollaan ja silmät kirkkaina.

Näytöille oli juuri leimahtanut tieto: Vasta valitun presidentin François Hollanden puolue sai yksin enemmistön Ranskan kansalliskokoukseen. Sosialisteilla olisi kiistaton mandaatti toteuttaa lupaamansa changement, muutos.

Tungoksessa tartuin hihasta vasemmistonuori Ophelie Wattieria ensikommentteja varten.

”Olemme superonnellisia ja ylpeitä! Todelliset arvot ja tasa-arvo pääsevät kunniaan!” hän huusi juhlahumun yli.

Hollanden pitkän lupauslistan ensimmäiset kohdat tähtäsivät kaikki yhteen asiaan: Ranskan joukkotyöttömyyden lopettamiseen. Lainoitetaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Rohkaistaan suuryrityksiä tuomaan työpaikat halpamaista takaisin Ranskaan. Tuetaan uutta teknologiaa.

Nyt alkuvuodesta 2016 Euroopan unionissa on yhdeksän maata, joiden työttömyys on vielä Suomeakin rumemmissa luvuissa. Pahimmasta lukien lista kuuluu seuraavasti: Kreikka, Espanja, Kroatia, Kypros, Portugali, Italia, Slovakia, Latvia ja – Hollanden lupauksista huolimatta – Ranska.

Presidentillä alkavat olla selitykset vähissä.

Listan muilla mailla on esittää alhoonsa syitä tai edes tekosyitä: sijainti EU:n sisämarkkina-alueen laidalla, pitkä toipuminen autoritaarisen ja korruptoituneen hallinnon perinteistä tai, Suomen tapauksessa, pienen vientivetoisen talouden kohtaamat yllättävät ja yhtäaikaiset sokit.

Ranska on suuri ja perinteikäs demokratia Euroopan ytimessä. Se on vuosikymmeniä tarjonnut muille eurooppalaisille lentokoneita, autoja, kemianteollisuutta, turismielämyksiä ja muotia. Siinä missä Suomen ovat panneet polvilleen Nokian ja metsäteollisuuden ongelmat yhdessä Venäjän-suhteen töyssyjen kanssa, Ranskan jakkaran ei pitäisi nojata yhteen tai kahteenkaan jalkaan.

Silti Ranskan työttömyysaste pysyy sitkeästi 10 prosentin rumemmalla puolella, samoissa lukemissa kuin tuona lämpimänä kesäkuun iltana neljä vuotta sitten. Työtä etsii turhaan suurempi joukko ihmisiä kuin Suomessa on asukkaita.

Kansa on pettynyt. Hollanden kannatus on heikompaa kuin yhdelläkään Ranskan toisen maailmansodan jälkeisellä presidentillä. Pariisin terrori-iskujen jälkeinen yhteishenki nosti lukuja hetkeksi, mutta nyt on palattu vanhalle uralle: enää neljännes ranskalaisista tukee presidenttiään.

Ranskassa presidentti on silti yhä se, joka määrää. Vallanjako vastaa karkeasti ottaen Kekkosen ajan Suomea.

Seuraavat presidentinvaalit pidetään vuoden päästä keväällä. Jos nykyinen meno jatkuu, työttömien työnhakijoiden monimiljoonaiseen listaan lisätään silloin yksi rivi: Hollande, François Gérard Georges Nicolas.

Tilalle Élysée-palatsiin pyrkivät kovat oikeistolaiset. Yksi vaihtoehto on Ranskan politiikan konservatiivinen vieteriukko Nicolas Sarkozy. Sama mies, joka keväällä 2012 vannoi juhlavasti jättävänsä politiikan iäksi. Kovasti aikoo yrittää myös Marine Le Pen, maahanmuutto- ja EU-vastaisen Kansallisen rintaman keulakuva. Häntä perinteiset puolueet pitävät rasistisena tasavallan vihollisena, mutta kansa on kasvavissa määrin eri mieltä.

Hollanden oma puoluekin haastaa häntä yhä raivokkaammin. Merkittävimmän kapinaleirin johtaja Martine Aubry on toistaiseksi kuitenkin sanonut, ettei hän pyri presidentiksi.

Hollande käykin nyt viimeistä puolustustaistelua ennen vaaleja. Siksi Hollande vuosimallia 2016 tekee asioita, jotka tuskin kuuluvat niihin ”todellisiin arvoihin”, joita sosialistinuori Ophelie Wattier neljä vuotta sitten niin kovasti kaipasi.

Ranskan parlamentti esimerkiksi päätti juuri jatkaa toukokuun loppuun asti Pariisin terrori-iskujen jälkeistä kansallista hätätilaa. Se ei ole mitätön asia avoimessa yhteiskunnassa. Hätätilan turvin on tehty tuhansia kovaotteisia ratsioita pääasiassa muslimien koteihin. Tuloksiakin on tullut, mutta poliisi ei ole selvinnyt puhtain paperein. Myös esimerkiksi ympäristöväen mielenosoituksia on kielletty hätätilaan vedoten.

Lisäksi Hollande puolustaa sitkeästi lakia, jonka nojalla terrorismirikoksiin syyllistyvältä kaksoiskansalaiselta voitaisiin viedä Ranskan kansalaisuus. Iso osa vasemmistoa pitää perustuslain muutosta kansaa kosiskelevana tasavallan pilkkana.

Myös työttömyyden nitistämisessä Hollande turvautuu keinoihin, joita vasemmisto ei tunnista omikseen. Monet olivat suorastaan pöyristyneitä, kun työministeri Myriam El Khomri esitteli viikko sitten uuden suunnitelmansa.

Aloitetta vastustava kansalaisaloite oli kerännyt perjantai-iltaan mennessä lähes 640 000 allekirjoitusta. Aloitesivun verkkokommenteissa näkyy pettymys:

”Nämä ovat toimia, joita oikeisto ei edes olisi uskaltanut yrittää!”

”Tämä on paluu sata vuotta taaksepäin!”

Kun aloitetta lukee, se alkaa tuntua vähemmän dramaattiselta. Ei se silti kovin vasemmistolainen ole.

Siinä muun muassa helpotetaan taloudellisia perusteita, joihin työnantaja voi vedota irtisanoakseen väkeä. Lisäksi väärin perustein irtisanottujen korvauksille asetetaan katto. Suomessa paljon puhuttua paikallista sopimista yritetään helpottaa.

Irtisanominen on Ranskassa ollut pitkään kallista ja vaikeaa. Kun keväällä 2012 haastattelin suomalaisen M-realin irtisanomia työntekijöitä tehtaan viimeisessä grillijuhlassa Ranskan Alizayssa, kävi ilmi, että työntekijät saivat irtisanomiskirjeiden jälkeen käteensä vielä noin kahden vuoden palkkaa vastaavan summan. Monelle kansainväliselle yritykselle tämäntyyppiset asiat ovat olleet iso peikko heidän pohtiessaan tuotannon sijoittamista Ranskaan.

Hollanden kohta entiset kannattajat vertaavat lakia kuitenkin siihen, mitä ranskalaisilla on ollut – eivät siihen, mitä muilla eurooppalaisilla on.

Hollande samastaisi itsensä mielellään kaimaansa. Ranskan edellinen vasemmistopresidentti François Mitterrand oli valtiomies, jolla oli suuri rooli ei pelkästään Ranskan vaan koko Euroopan historiassa. Hän johti Ranskaa vuodesta 1981 aina vuoteen 1995 asti ja oli yksi yhteisen Euroopan pääarkkitehdeistä.

Äskettäin tammikuun 8. päivänä Hollande kantoi sateessa kukkia tasan kaksikymmentä vuotta sitten kuolleen esikuvansa haudalle.

Kahden kaiman vertaus ei ole täysin tuulesta temmattu ajatus. Myös Mitterrand muistetaan presidenttinä, joka toteutti oikeistolaisempaa politiikkaa kuin kampanjassaan lupasi. Vuoden 1983 täyskäännöksessä hän muutti velkaelvytyksen äkkiä talouskurin politiikaksi. Myös välien lämmittely Saksan kanssa varovaisen alun jälkeen sopii kummankin François’n tarinaan.

Sitä paitsi Mitterrandillakin oli työllisyysongelma: Vuonna 1993 Ranskan työttömyysaste kipusi yli kymmenen prosentin symbolisen rajan ja Mitterrand sanoi kuuluisat sanansa: ”Työttömyyden kanssa olemme yrittäneet kaikkea.”

Tätä menoa historian kirjoihin on kuitenkin jäämässä Hollanden harmiksi ainakin yksi merkittävä ero: Mitterrand oli riittävän karismaattinen ja suosittu palvellakseen maataan kaksi kautta.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat