Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Mies surmasi 14 perheen­jäsentään ja itsensä Intiassa

Poliisi ei toistaiseksi ole löytänyt teolle minkäänlaista motiivia.

Ulkomaat
 

Intialainen 35-vuotias mies surmasi veitsellä 14 perheenjäsentään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Poliisi ei toistaiseksi ole löytänyt teolle motiivia, kertoo uutistoimisto AFP.

Mies ryhtyi karmeaan tekoonsa sen jälkeen, kun perhe oli lauantaina kokoontunut yhteiseen tapaamiseen Mumbaista pohjoiseen sijaitsevassa Thanessa.

Miehen uhreja olivat muun muassa hänen vanhempansa sekä sukuun kuuluneet kuusi lasta. Ainoana eloon jäi puukottajan 21-vuotias sisko, jonka naapurit kuulivat huutavan apua puolen yön jälkeen. Syvästi järkyttynyt sisko vietiin sairaalahoitoon.

Paikallisen median mukaan mies oli ennen veritekoaan sekoittanut tarjoamaansa ruokaan rauhoittavaa lääkettä, mitä viranomaiset eivät kuitenkaan ole vahvistaneet. Mies oli myös todennäköisesti tukkinut kaikki talosta ulos johtavat pakotiet, ja naapurit joutuivat pelastamaan hänen siskonsa ikkunan kautta.

Indian Express -sanomalehden mukaan intialainen oli surmannut uhrinsa sen jälkeen, kun nämä olivat menneet nukkumaan ruokailun jälkeen. Itse hän hirttäytyi tekonsa jälkeen.

Surmaajan tiedetään työskennelleen yksityisen yrityksen palveluksessa Mumbaissa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat