Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kahden miehen vuosi avaruudessa päättyy – ennätysjoukko haluaa heidän tilalleen

Nasan tulevalle astronauttikurssille pyrki 18 300 ihmistä. Seulan läpäisee arviolta 0,04–0,08 prosenttia hakijoista.

Ulkomaat
 
NASA
Scott Kelly (toinen oik.) avusti avaruuskävelyltä avaruusasemalle palanneita Tim Peakea (oik.) ja Timothy Kopraa tammikuussa.
Scott Kelly (toinen oik.) avusti avaruuskävelyltä avaruusasemalle palanneita Tim Peakea (oik.) ja Timothy Kopraa tammikuussa. Kuva: NASA

Astronautti Scott Kelly ja kosmonautti Mihail Kornijenko palaavat keskiviikkona maapallolle vietettyään 342 päivää avaruudessa. Yhä useampi haluaa heidän tilalleen, ainakin päätellen Yhdysvaltain avaruus- ja ilmailuhallinnon Nasan järjestämän astronauttikoulutuksen suosiosta.

Runsas viikko sitten päättyneessä haussa Nasan tulevalle kurssille pyrki 18 300 ihmistä, ennätysmäärä. Tarkoitus on seuloa 8–14 parasta, joiden nimet julkistetaan todennäköisesti vuoden 2017 puolivälissä.

Joukossa ei voi olla suomalaisia, lukuun ottamatta mahdollisia kaksoiskansalaisia, sillä hakijoilta edellytetään Yhdysvaltojen passia.

Tiukan seulan läpäisee noin 0,04–0,08 prosenttia hakijoista. Maineikkaisiin Princetonin yliopistoon ja Massachusettsin teknilliseen korkeakouluun MIT:hen pääsee The New York Timesin mukaan noin kahdeksan prosenttia hakijoista – eli yli sata kertaa todennäköisemmin kuin astronauttikurssille.

Halukkaiden joukko oli noin kolminkertainen verrattuna edelliseen hakuun vuonna 2011. Edellinen hakijaennätys on noin 8 000 vuodelta 1978, jolloin Nasa aloitteli avaruussukkulaohjelmaansa.

Kotiin palaavat Kelly ja Kornijenko ovat majailleet Kansainvälisellä avaruusasemalla ISS:llä, jossa heidän avullaan on tutkittu pitkäaikaisen avaruudessa oleskelun vaikutuksia ihmiskehoon. Siitä toivotaan olevan hyötyä tulevaisuuden mahdollisilla matkoilla Marsiin tai jopa kauemmas aurinkokuntaan.

Mutta miksi näille matkoille haluaa niin moni juuri nyt?

”Pääsyy on se, että juuri nyt Nasalla on käynnissä niin paljon hämmästyttäviä hankkeita ja ihmiset haluavat osaksi niitä”, Brandi Dean Nasan viestintäosastolta uskoo.

”Olemme juuri viimeistelemässä ensimmäistä vuoden kestävää tehtävää avaruusasemalla, rakennamme ja testaamme uutta avaruusalusta (Orion) sekä rakettia, joka mahdollistaa ihmisten kuljettamisen tällä avaruusaluksella syvään avaruuteen (Space Launch System). Lisäksi teemme yhteistyötä kaupallisten yhtiöiden kanssa aloittaaksemme astronauttien lähettämisen avaruusasemalle Yhdysvalloista. Vuoden 2017 kurssilta valittavilla astronauttiehdokkailla on edessään monia kiinnostavia mahdollisuuksia”, Dean kirjoittaa sähköpostitse.

Mielikuvaa uran hohdokkuudesta lisää mahdollisesti sekin, että teknologian kehittymisen ansiosta astronautit esiintyvät aiempaa enemmän julkisuudessa – ja sen perusteella avaruudessa voi olla aika hauskaa.

Englantilainen astronautti Tim Peake esimerkiksi pääsi lähettämään onnittelut poptähti Adelelle tämän palkitsemisesta Brit Awards -musiikkigaalassa viime keskiviikkona. Peake esiintyi suorassa lähetyksessä Kansainväliseltä avaruusasemalta.

Yhdysvaltalainen astronautti Kelly puolestaan esitteli tammikuussa painovoimattomia olosuhteita pompottelemalla suurta vesipisaraa edestakaisin pöytätennistyyliin. Video levisi laajalle tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa.

Viime viikolla Kelly twiittasi videon, jossa hän on ilmeisesti itse pukeutunut gorilla-asuun ja jahtaa Peakea ympäri avaruusasemaa.

NASA
Scott Kelly kuvasi Yhdysvaltain ja Kanadan itärannikolla loimunneita revontulia Kansainväliseltä avaruusasemalta tammikuussa.
Scott Kelly kuvasi Yhdysvaltain ja Kanadan itärannikolla loimunneita revontulia Kansainväliseltä avaruusasemalta tammikuussa.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat