Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Turkki pommitti kurdikapinallisten leirejä Pohjois-Irakissa Ankaran pommi-iskun jälkeen

Yksitoista Turkin sotilaskonetta iski kahdeksaantoista Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) kohteeseen Kandilin ja Garan alueilla Pohjois-Irakissa.

Ulkomaat
 

Turkin armeija kertoo sotilaskoneidensa pommittaneen kurdikapinallisten leirejä Pohjois-Irakissa aikaisin maanantaina, kertoo uutistoimisto Reuters.

Yksitoista Turkin sotilaskonetta iski kahdeksaantoista Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) kohteesen Kandilin ja Garan alueilla Pohjois-Irakissa. Iskut kohdistuivat ammusvarastoihin ja suojiin, armeija totesi lausunnossaan.

Pommi-isku oli seurausta sunnuntai-iltana Ankarassa tapahtuneelle pommi-iskulle, joka surmasi ainakin 37 ihmistä. Turkin turvallisuusviranomaisen mukaan kyseessä oli autopommilla tehty itsemurhaisku.

Suomen Ankaran-suurlähettilään mukaan suomalaisuhreista ei ole tietoa.

Turkin turvallisuusviranomaisten mukaan on löytynyt todisteita, että yksi Ankaran pommittajista oli nainen ja Kurdistanin työväenpuolueen jäsen, kertoo brittimedia Independent.

Mikään ryhmä ei ole ilmoittautunut Ankaran iskun tekijäksi. Useissa aiemmissa Turkin suurissa pommi-iskuissa tekijäksi on lopulta ilmoittautunut äärijärjestö Isis. Turkki on mukana kansainvälisessä liittoumassa Isisiä vastaan.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on luvannut etsiä sunnuntain iskun takana olevat tekijät ja tuoda nämä oikeuden eteen, kertoo uutissivusto CNN.

”Terrori-iskut – jotka kohdistuvat Turkin eheyteen, yhtenäisyyteen ja kansamme solidarisuuteen – eivät vähennä tahtoamme taistella terrorismia vastaan, vaan lisäävä sitä”, Erdoğan totesi.

”Tuomitsemme nämä terrori-iskut. Ihmiset, jotka ovat tämän iskun takana, eivät tule koskaan onnistumaan. Turkki voittaa. Tämän kaltaiset hyökkäykset eivät tule estämään päättäväisyytemme taistella terrorismia vastaan”, Turkin sisäministeri Efkan Ala sanoi.

Turkki julisti maanantaina ympärivuorokautisen ulkonaliikkumiskiellon kaakossa sijaitsevaan Şırnakin kaupunkiin, jotta se voi harjoittaa toimiaan kurditaistelijoita vastaan alueella.

Ulkonaliikkumiskielto astuu voimaan kello yhdeltätoista illalla maanantaina.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat